Kategoria: kissanpennut

Ei elämä hiljaiseloa ole ollut!
Artikkeli

Ei elämä hiljaiseloa ole ollut!

 Didin vauvat lähti omiin koteihin ja meille tupsahti Utonium lastensa kanssa. U:n lapset oli jo tullessaan luovutusikäisiä. Mutta kesä ja ellit lomalla. Koko bändi on ollut meillä reippaan kuukauden. Niitä ollaan tiirailtu hienovaraisesti. Pelkkä katse riitti lasten karkoottamiseksi. Äidistähän ei olla nähty kuin vilauksia. Metsästä revityt! Pikkuhiljaa lapsukaiset on rohkaistuneet. Ruuan tuojaa eristykseen on katseltu...

Eliisa ja Meten yhteishuoltajuus
Artikkeli

Eliisa ja Meten yhteishuoltajuus

Eliisa ja Mette selvisivät viime talven ulkona, onneksi talvi oli lauha. Keväällä kaksikko saatiin loukkuun ja kotikissaksi opettelu alkoi ensikodissa. Aika pian ensikoti huomasi, että tyttöset taitavat olla tiineenä. Eliisa ja Mette Toukokuussa ensin synnytti Mette (valkoinen), Mette synnytti 3 pentua, yhden tytön ja kaksi potraa poikaa. Parin viikon päästä syntyivät Eliisan pennut, kaksi pientä...

Elämä Dionen vauvojen jälkeen
Artikkeli

Elämä Dionen vauvojen jälkeen

Dionen vauvat lähti omiin koteihin ja elämä pysähtyi taas kerran. Vauvat tuo niin paljon kotiin. Sekasortoa, meteliä ja hulinaa. Elämää! Pieni hetki ja tyhjää täyttämään tuli emo kolmen lähes luovutusikäisen pennun kanssa. Ja voi kauhee, kuinka pelottava ihminen onkaan! Rakkaat, miten paljon haluaisinkaan rutistaa teidät kaikki syliini ja vakuuttaa, että koskaan ikinä milloinkaan ei ole...

Dione ja pennut, osa 4: Muuttopäivä
Artikkeli

Dione ja pennut, osa 4: Muuttopäivä

Dione oli aamusta alkaen jotenkin tympääntynyt. Suhisi pennuille eikä mikään oikein ollut hyvin… Jossain vaiheessa aamua mamma oli tullut haukkaamaan happea ”isojen puolelle”. Hän söi hyvällä ruokahalulla kaikessa rauhassa tarjottua ruokaa ja sen jälkeen meni lepäilemään löytämäänsä mökkiin. No, kaikkihan tietää, kuinka kiva on syödä ruoka ilman ylimääräisiä häiriöitä ja sitten ottaa pikku-unet. Dione siis...

Dione ja pennut, osa 3
Artikkeli

Dione ja pennut, osa 3

Itsenäistymistä, itsenäistymistä!! Samaan aikaan silmien aukeamisen kanssa, vauvat tosiaan löysivät pikkuruiset jalkansa. Ja kyvyn kulkea eteenpäin! Pikkuhiljaa pienet maitomassut ovat kulkeneet kohti äidille tarkoitettuja ruokia. Ja nyttemminhän sitä ruokaa saa todella olla kantamassa pesueelle ihan urakalla! (kiitos koronan aiheuttama digiloikka ja etätyöt!!) Poissa ovat pienten naamojen irvistykset, kun tarjoilija dippasi sormensa mamman ruokiin ja antoi...

Dione ja pennut osa 2
Artikkeli

Dione ja pennut osa 2

Hypätäänkin ensimmäisestä postauksesta suoraan pari viikkoa eteenpäin. Didin vauvat on nyt viisiviikkoisia. Äippä lepäilee mielellään pesän ulkopuolella, koska ”kaikki tietää että äidit tarvii myös omaa aikaa”. Dione tervehtii ruokalähetystä varsin kovaäänisesti. Ja varuiksi suhisee (häntä on saanut silittää vahingossa huomaamatta). Lapset ovat ottaneet isoja, horjuvia askeleita kohti maailmaa. Silmät apposen auki, pienet tassut suunnattuna tulevaisuuteen....

Artikkeli

Apua, minusta tuli emo!

Tänä syksynä meidän ensikodissamme tehtiin päätös, että talvella syntyvän perheenlisäyksen johdosta jäisimme pikku huilille ensikotitouhuista, tietysti yhdistyksen muissa toimissa oman jaksamisen mukaan jatkaen. Sovimme ensikotivastaavamme kanssa, että silloiset hoitokissamme saavat vielä asustella meillä, kunnes löytävät uudet kodit, ja sen jälkeen pistämme kissanluukut hetkeksi säppiin uusien tulokkaiden osalta. No, ensikotikissamme Terri ja Tella sekä Terrin kolme...

Artikkeli

Zooplussan ruokalähetys syynissä – Kisukisut testaavat!

Kisun kisut yllätettiin iloisesti, kun yhteistyökumppanimme Zooplus otti yhteyttä tiedustellakseen, löytyisikö kotia etsiviltä kisumirreiltämme kiinnostusta lähteä testailemaan kissanruokia. … Jaa että löytyisikö?! Ruokahan näille pörröisille hoidokeillemme kelpaa aina, joten ryhdyimme innolla ihmettelemään, minkälaisilla herkuilla Zooplus karvapörhelöitämme muistaisi. Postitoimitus Zooplussalta piti sisällään Purizon Adult Chicken and fish -kuivaruokaa (pussin aika tavalla kärsineestä ulkonäöstä saamme kiittää Jennin...

Artikkeli

Penturuokaa lahjoitettiin hurja määrä – traktoripennut kiittävät!

Rescuekattinäyttely (josta lisää seuraa piakkoin!) oli ja meni, ja täytyypä näin ensikertalaisena näyttelykävijänä todeta, että ehdottomasti lähdetään mukaan toistekin! Mukava määrä näyttelykävijöitä kävi ihastelemassa löytökissojen osastolla ja juttelemassa rescuekateista. Muutama löytökissan adoptoinnista kiinnostunut tuli myös jutulle, mahtavaa! Itse olin ehkä kuitenkin eniten ihastuksissani kodittomille kissoille tehtyjen lahjoitusten määrästä.  Koska tässä ensikodissa erityisesti penturuuan menekki on...

Artikkeli

Mustapantterimamma

Terveisiä Traktoripennuilta!Pienet päättivät tulla kertomaan kuulumisiaan näin kuvapostauksen merkeissä. Zetor, Valtra ja McCormick täyttivät viikonloppuna kaksi viikkoa. Silmät ovat kaikilla jo auenneet, ja kävelyä harjoitellaan ahkerasti, vielä tosin kiikkuen ja kaakkuen ja kellahduksilla höystettynä. Hemsky on jatkanut tyynen varmaa linjaansa täydellisenä emona. Täydellinen kisu tyttö on muutenkin; niin kiltti, luottavainen ja hellyydenkipeä. Kun sitä katsoo...