Arkistot: Kissat

Pulmu, Jyväskylä

Pulmu, Jyväskylä

Populaatiosta muuttanutta pientä kissaa ei ensikodissa paljon ensimmäisinä päivinä näkynyt, sillä pieni kolmikiloinen kissa piiloutui tiiviisti raapimistynnyrin mutkaan. Joku yksiössä kuitenkin selkeästi asui, koska ruuat hävisivät viimeistään öisin ja vessaa oli käytetty. Alusta asti Pulmu on siis käynyt siivosti vessassa. Eläinlääkärikäynnin jälkeen Pulmun rohkeuskin alkoi pikkuhiljaa kasvamaan, kiinnostus talon muihin kissoihin herätä ja niinhän siinä...

Lyllerö-Anna ja Johanna Samuliina, Kerava

Lyllerö-Anna ja Johanna Samuliina, Kerava

Chiliperunakaksikko, siskokset Anna ja Jossu, etsivät yhteistä kotia. Neidit ovat n. 2-vuotiaita, hiekkistä mallikkaasti käyttäviä, mutta ihmistä vielä vierastavia, hauskoja katteja, joille alkuun etsittiin erikseen kotia (joskus tappelevat ja painivat kovaankin ääneen), mutta sen verran aikaa on alkanut kulumaan nyt yhteisessä mytyssä vaikka olisi muutakin kissakaveria, että nyt ehkä sitten kuitenkin samaan kotiin. Johanna on...

Remu, Kerava

Remu, Kerava

Remu, Remurotta, Mr. Orange, on noin 6-vuotias, rakastettava, hassu, oranssi, eri hieno kollipoika Keravalta. Ensikodissa Remu on ihastuttanut syksystä 2025 alkaen. Remun terveyshistoria ei ole helpoin. Remu on loukutettu yhdessä yli sadan kissan kanssa ulkopopulaatiosta haavilla (lisää Remun taustoista täältä: https://www.facebook.com/Kissojensuojelu/posts/remu-remu-otettiin-haavilla-kiinni-viime-syyskuun-lopussa-populaatiosta-josta-yl/1389376706568272/). Kotikissaura alkoi saunaeristyksellä ja antibioottikuurilla rohisevaan hengitykseen, sitä seurasi useammat isommat hammasoperaatiot mm. ikenien...

Yuzu ja Lychee, Helsinki
Kissa

Yuzu ja Lychee, Helsinki

[English below] Yuzu ja Lychee etsivät yhteistä loppuelämän kotia! Yuzu ja Lychee ovat kaksi oranssia tyttökissaa. He ovat noin viisivuotiaita ja asuvat tällä hetkellä Helsingissä. He ovat ulkonäöltään lähes kaksoset, joten helpoin tapa tunnistaa kissat toisistaan on heidän luonteensa. Heidät tulisi adoptoida yhdessä. Yuzu on luonnostaan hieman varovaisempi, kun taas Lychee on uteliaampi. He tulevat...

Mustikka, Vantaa
Kissa

Mustikka, Vantaa

Mustikka on nuori, pienehkö, siro ja kaunis lähes kokomusta kissaneito. Mustikka on loukutettu keväällä ulkoa populaatiosta yhdessä Hilla-ystävän kanssa. Mustikka vasta opettelee kotikissan elämää ja kaikki jännittää vielä kovasti. Mustikka on kuitenkin leikkisä, utelias ja selvästi Hilla-rouvaa rohkeampi. Ensikodissa uskotaan Mustikan edistyvän kesyyntymisessä hienosti, kunhan hänelle annetaan aikaa ja turvallinen ympäristö. Arkuutensa vuoksi Mustikka ei...

Sentinel, Porvoo
Kissa

Sentinel, Porvoo

Sentinel, eli tuttavallisemmin Sentti löytyi ulkopopulaatiosta metalliromun seasta. Löytäpaikan metalliromun vuoksi kissat saivat nimiä robottien mukaan. Sentinel on kuitenkin ensikodissa taipunut tuttavallisemmin Sentiksi. Sentti on pieni, noin reilu kolmikiloinen nuori naaraskissa, jolla on ollut jo useammat pennut elämänsä aikana, vaikka ikää on maksimissaan neljä vuotta. Lääkäri arvioi, että Sentti voisi olla hampaiden perusteella nuorempikin. Viimeisimmät...

Smirnoff, Helsinki

Smirnoff, Helsinki

Smirnoff, tai tutummin Nöffi tuli ulkoa ensikotiin joulukuussa. Hän oli alkuun kovin arka, mutta reipastunut hyvin. Uskaltaa liikkua hyvin myös ihmisen läsnäollessa, nukkuu sängyllä ja saattaa myös välillä itse tulla melko lähelle. Ruoka motivoi hyvin, on ottanut kädestä nameja ja ruoka-aikoina tulee lähelle tarkistamaan että tuleehan se ruoka. Nameilla Nöffi on tullut viereen ja antaa...

Jussi, Jyväskylä

Jussi, Jyväskylä

Jussi on n. 1-2 -vuotias uros kissa. Jussi on ensikodissaan rohkaistunut huimasti. Aikaisemmin pelokkaasta ja sähisevästä kissasta kuoriutui kiltti pehmo, joka nauttii ihmisen tarjoamasta huomiosta. Jussi tykkää silityksistä ja rapsutuksista ja tarkkakorvainen kuulee Jussin hellän kehräyksen. Jussi rakastaa ruokaa ja herkkuja, hän ei turhaa nirsoile. Kun pienikin rapina kuuluu, tämä kissa ilmestyy paikalle. Jussi nykyään...

Miska, Tampere (VARATTU)

Miska, Tampere (VARATTU)

Olisiko sinulla tarjota koti nuorekkaalle 10-vuotiaalle kissapojalle? Miska on kodinvaihtaja, joka etsii kotia jossa saa olla ainoa kissa. Miska on tullut aiemmin muiden kissojen kiusaamaksi ja vetäytyy siksi toisten kissojen läsnä ollessa. Myös koirat ovat Miskasta epämieluisaa seuraa. Miska on kaikinpuolin lempeä mussukka, joka tykkää köllötellä ihmisen vieressä sohvalla. Sylikissahommia tämä kissa ei varsinaisesti harrasta,...

Milli, Papu ja Noki, Espoo (varattu)

Milli, Papu ja Noki, Espoo (varattu)

Milli, Papu, Noki (pennut 6-7 kk), Espoo Tämä musta-valkoinen kolmikko, todennäköiset sisarukset on loukutettu ulkopopulaatiosta talteen maaliskuun lopussa ja totutelleet kotikissan elämään nyt muutaman viikon ensikodissa. Pennut ovat rauhallisia ja ujoja, mutta rohkaistuvat koko ajan enemmän.Nyt kaikki kolme tulevat jo ruokailemaan, vaikka palvelija siivoilee huoneessa hiekkalaatikkoa ruoan tuomisen jälkeen. Ruoka maistuukin kaikille pennuille erinomaisesti. Ihmisten...