Huhtikuun tilanne. Hilppa Hildur on hyväksynyt pentujen lisäksi ensikodin omat kissat kaverikseen. Erityisesti Viiru-Herra on hälle mieluinen. Hilppa Hildur on kaunis, isohko kissa-rouva. Hänen kesyyntyminen on ollut hitaan puoleista. Ensikodin emäntä jo mietti, ettei Hilppaa innosta sen enempää ihmiset kuin toiset kissatkaan. Näin tilanne ei kuitenkaan ole.Nykyisin Hilppa tulee esiin rohkeasti seuraamaan ihmisten puuhailua. Tosin...
Arkistot: Kissat
Jekku ja Punkku, Mäntsälä (varattu)
Jekku (mustavalkoinen) ja Punkku (kilppariväritys) ovat arviolta 2-vuotiaita nuoria kissoja. He muuttivat ensikotiin joulukuussa ja ovat päässeet totuttelemaan ihmisten läsnäoloon. Selkeää edistymistä kesyyntymisessä on havaittu. Jekku on parivaljakosta rohkeampi ja menevämpi. Jekku rakastaa leikkimistä, eikä se tunnu saavan siitä tarpeekseen, vaikka jo selkeästi väsyy. Jekku on silitettävissä ja nauttii siitä paljon, vaikkei maltakkaan aina pysyä...
Uma, Jyväskylä
Uma on Kisulle helmikuun lopulla kodinvaihtajana tullut 4-vuotias kesy ja siisti kotikissa. Aiemmassa kodissa Uma oli käynyt aggressiiviseksi stressaannuttuaan sinne tulleista muista kissoista ja koirasta. Päästyään nykyiseen ensikotiin ainoaksi kissaksi minkäänlaisia käytöshäiriöitä ei ole enää esiintynyt. Siksi Uma ei sovellu luovutettavaksi kotiin, jossa on muita lemmikkejä. Aivan pienten lasten seuralaiseksi Uma ei sähäkän luonteensa vuoksi...
Angel Face, Helsinki (varattu)
Loppuelämän kotia etsii pikkuruinen, mutta reipas Angel Face eli tutummin Enkeli. Onko kotonasi paikka pienelle kissalle, jolta ei rakkaus lopu kesken? Enkeli saapui joulun aikoihin turvaan populaatiosta ja pääsi harjoittelemaan kotikissan elämää. Tullessaan Enkeli oli äärimmäisen arka ja painoi vain noin 3 kg. Hänelle on annettu aikaa rauhoittua ja tottua ihmiseen omaan tahtiinsa.Enkeli on...
Ville Vallaton, Tampere
Alun perin Ville vaikutti kissalta, joka tarvitsisi ehdottomasti kissakaverin tai koirakaverin. Ville on alkanut kiinnostua ihmisestä niin kovasti, että voisi sopia myös ainoaksi kissaksi. Ville saapui ensikotiin populaatiotaustaisena kissana joulukuussa 2025. Ville oli alkuun todella arka ihmisiä kohtaan. Herkkujen houkuttelemana Ville kuitenkin alkoi kesyyntyä ja rohkeasti lähestyä ihmistä. Ville tykkää kovasti rapsutuksista ja tykkää puskea...
Kaustinen, Mäntsälä
Kaustinen on hurmaava, kiltti ja hieman arka tyttökissa, joka on jo ehtinyt aikuiseen ikään. Kaustinen on asunut koko elämänsä kodissa, josta se on päässyt vapaasti ulkoilemaan. Neiti vain ei ole useinkaan muistanut palata ulkoilulta takaisin kotiin, vaan sitä on jouduttu loukuttamaan kuukausia, ennen kuin palautus on ollut mahdollista. Tämä on toistunut lukuisia kertoja. Siispä nyt...
Senja, Helsinki
[English below] Senja etsii rauhallista ja kärsivällistä kotia. Noin 3-vuotias lyhytkarvainen kilpikonna Senja – tai Sensei, kuten ensikodissa häntä kutsutaan – on saapunut yhdistykselle ulkopopulaatiosta. Hän opettelee ensikodissaan Helsingissä sisäkissan elämää. Senja on vielä hyvin arka. Hän viettää suurimman osan ajastaan piilossa, mutta on alkanut rohkaistua ja viipyä hetken näkyvilläkin. Leikkiminenkin on alkanut varovasti kiinnostaa....
Lilli, Jyväskylä (varattu)
Lilli on hieman ujo, mutta erittäin kiltti kohta 10-vuotias tyttö. Lilli on todella varuillaan uusia ihmisiä kohtaan ja viettää suuren osan ajastaan omassa turvapaikassaan saunan lauteilla. Tutulta ihmiseltä Lilli kuitenkin uskaltautuu pyytämään rapsutuksia ja monesti tulee puskemaan niin innoissaan, että kellahtaa kumoon. Vieraatkin tätä tyttöä saavat rapsutella, vaikka hän onkin hieman varuillaan. Lilli etsii ensisijaisesti...
Helpi, Jyväskylä
Helpi on kiltti ja ihmisrakas arviolta 10v poikakissa. Hän on tullut yhdistykselle kodinvaihtajana itsestään riippumattomista syistä. Helpi rakastaa rapsutuksia ja tuttua ihmistä hän tuleekin aina puskemaan sekä hyppää syliin kerjäämään rapsutuksia ja kehräämään. Uusia ihmisiä kohtaan hän on vielä varuillaan, mutta suhteellisen nopeasti lämpenee kenelle vaan joka häntä rapsuttaa. Syliin nostamista hän ei suuresti arvosta,...
Nashi, Espoo
Nashi on noin viisivuotias poikakissa, joka on loukutettu populaatiosta kesällä 2024. Ensikodissa Nashista on vähitellen kuoriutunut ruualle perso touhuaja, mutta aikaisemmasta elämästä muistuttavat repaleiset korvalehdet. Nashi etsii kotia, jossa se voisi olla ainoana kissana tai jossa olisi reipas kissakaveri, joka ei turhaan pelästy Nashin välillä hieman kömpelöitä tutustumisyrityksiä. Uudella kodilla tulisi myös olla aikaa ja...









