Sentinel, Porvoo

Sentinel, eli tuttavallisemmin Sentti löytyi ulkopopulaatiosta metalliromun seasta. Löytäpaikan metalliromun vuoksi kissat saivat nimiä robottien mukaan. Sentinel on kuitenkin ensikodissa taipunut tuttavallisemmin Sentiksi.

Sentti on pieni, noin reilu kolmikiloinen nuori naaraskissa, jolla on ollut jo useammat pennut elämänsä aikana, vaikka ikää on maksimissaan neljä vuotta. Lääkäri arvioi, että Sentti voisi olla hampaiden perusteella nuorempikin.

Viimeisimmät pennut ovat nyt noin puolivuotiaita ja muistona heistä Sentillä on yhä hieman ylimääräistä nahkaa keskivartalon alueella.

Sentti on ensikodissa osoittautunut varsin hellyydenkipeäksi kissaksi. Hän ei osaa tehdä hellyydenosoituksiin aina aloitetta, mutta kun huomaa saavansa rapsutuksia, käynnistyy kehräysmoottori välittömästi ja Sentti puskee ihmistä ja silittävää kättä innoissaan. Sentti on myös alkanut juttelemaan nähdessään tutun ihmisen.

Sentti on saanut ensikodissa lempinimen ”tanssityttö”, sillä hän tekee kättä vasten pukkauksia päällään niin ponnekkaasti, että nousee takajaloilleen ja puskee, kuin pässi. Sitten innoissan pyörähtelee ihmisen jaloissa.

Uusissa tilanteissa Sentti alkuun vetäytyy tuumailemaan,  ja selkeästi se nauttisikin kodista, jossa arki sujuisi melko ennalta-arvattavasti. Kun konsepti on tuttu, Sentti on rohkea, iloinen ja leikkisä. Sentin käsittely on helppoa, hän antaa nostaa syliin, tutkia suuta ja kynsiä. Ja sanoinko jo, että Sentti tosiaan RAKASTAA silittelyä.

Sentti vaikuttaa myös kissojen suhteen hyvin sosiaaliselta. Hän on tutustunut ensikodin omaan kissaan ja on aina mielissään nähdessään tämän. Hän kujertaa innoissaan ja käy puskemassa. Intoutuisi luultavasti leikkiinkin, jos toinen kissa siihen suostuisi. Myös ensikodin koiriin Sentti on tutustunut hiljalleen. Alkuun koirat jännittivät, mutta Senttimäiseen tapaan hän alkaa osoittaa jo kiinnostusta myös koiria kohtaan.

Sentti on täysin valmis kotikissa ja hän olisi valmis muuttamaan omaan kotiinsa. Sentti toivoo tulevassa kodissaan olevan kissaystävä.

Sentti on rokotettu, steriloitu ja testattu fiv/felv negatiiviseksi.

Senttiä pääsee sovitusti tapaamaan Porvooseen.

Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.

Sähköposti: haastattelut.kisury[at]gmail.com

Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 24225667

Jätä kommentti