Lauantaikevennys

Mistä tunnistat kissahullun perheen?

Vaikka kaikki nelijalkaiset kipittäisivät piiloon vieraiden tullessa, ei tässä taloudessa jää epäselväksi minkä ympärillä elämä pyörii:

Keittiöstä löytyy niin kissa-aiheista patalappua, piparimuottia kuin servettitelinettä. Jääkaappi taas on ihan oma lukunsa..

Kissat valvoo unta yöpöydällä ja koristaa jopa läppäriä.

Nämä mahtavat kyltit on saatu lahjaksi avomiehen sukulaisilta.

Hienoin tyyny on ehdottomasti tuo oikeassa alakulmassa oleva, miehen lapsuudesta. Sen on tosin omat kissamme laittaneet hieman uuteen uskoon.

Omien kissojen kuvia löytyy parista taulusta. Keskimmäinen taulu on lahja työharjoittelupaikan työkavereilta, lyhyessä ajassa selviää kyllä mistä tykkään 🙂

Vessassa muistutetaan vieraita siitä, että siellä on kissojenkin vessat.

Tähän voisi laittaa, että eikä tässä vielä kaikki! Mutta riittäkööt tältä erää 😉 Vaikka kaikki tämä katoaa kummasti (vai katoaako..??) kolmioomme, alkaa tämä silti pikkuhiljaa riittää 😀



Tällä kertaa hoitokissojen kuulumiset jää vähemmälle, koska mitään kummoista ei ole tapahtunut. Hallasta tuli ensimmäinen kysely, mutta taloudessa oli super reipas koira, joten ei uskallettu lähteä kokeilemaan miten se kombo olisi toteutunut. Halla siis muiden hoidokkien tapaan etsii edelleen omaa kotia.

Hertta toipui leikkauksesta erittäin hyvin. Se sai useamman päivän kulkea tötterö päässä ja meno olikin mallikasta; tötterö päässä syötiin ja leikittiinkin sujuvasti. Välillä piti käydä marttyyrimaisesti mouruamassa kovaa kohtaloa, mutta hetken päästä hiiret ja Halla sai taas kyytiä. Tötterökoettelemus auttoi myös Hertan kesyyntymisessä kun sitä pääsi tämän asusteen takia helpommin käsittelemään.

Nyt Hertta antaa lähestyä huomattavasti useammin ja se alkaa koko ajan enemmän nauttia rapsutuksista ja jopa hännän juurta saa jo silittää ilman sen suurempia mulkaisuja. Se jos mikä on luottamuksen osoitus 🙂

Tötterö näyttää isommalta kun olikaan, mutta eipä se kauaa Hertan unia häirinnyt.

Näin ketterästi kuljettiin tötterö päässä!

Ensi viikolla hoidokit lähtevät kanssani Naantaliin vanhemmilleni viikonlopun miesten juhlia evakkoon, seuraavaksi siis jälleen reissukuulumisia!

Näkyykö teillä kissat sisustuksessa muutenkin kuin vessoina ja raapimapuina?

-Saila

Jätä kommentti