Hipsun tarina

Nyt se on luvassa! Nimittäin hartaasti odotettu Hipsun tarina.

Hipsun tarina ei ala alusta, vaan toukokuisesta sunnuntaista armon vuonna 2013.
Olin juuri edellisenä päivänä kirjoittanut sopparin ensikotitoiminnan aloittamisesta, kun puhelin yhtäkkiä rimputti, ja langan toisessa päässä ensikotivastaavani kysyi voisinko ottaa pari kissaa jo samana päivänä muutaman tunnin varoajalla. Ei varmaan tule yllätyksenä, että suostuin intopinkeänä. Iik iik apua hihihihii IIIK KISSOJAAAAAa :D:D:D::D::

Ensimmäinen kuva Hipsusta meillä. Kirppu hienona kissana tekemässä tuttavuutta.

Iltapäivällä pihaan sitten kurvasi Kisun kissamobiili lastinaan Pipsiäinen ja siskonsa Ninjakissa. Näin söpön vaalean kissapalleron kopassa, rakastuin samantien ja vielä vähän lisää, kun Hipsu antoi vieraan ihmisen ottaa ilman mitään kahnauksia syliinsä ja viihtyi siinä kuin tatti p*skassa (anteeksi alatyylinen ilmaisu). Hipsu oli melkein kertaheitolla hyvää pataa Kirpun ja Maisan kanssa, vähän tietysti piti alkujännätä. Sängyn alta siirryttiin sängyn päälle viettämään siestaa, ja sydämeni jatkoi pakahtumistaan koko ajan vain enemmän. Hipsi oli ensimmäinen hoitokissa ja sellainen muhku, joka varmasti saisi kodin heti. En voi pitää, en voi pitää, en voi pitää. Pidän omana ehkä sitten sellaisen vaikeamman rähjän, jota kukaan muu ei halua. Ja niin lähti Hipsun ilmoitus nettiin.

Pipsiäinen päivänokosilla.

Nopsaan Hipsusta ja Ninjakissasta tulikin kyselyjä, ja pian sen jälkeen olikin edessä jo muutto uuteen kotiin Helsinkiin. (Edellinen ilta kului itkua tihrustaessa, yhyy Hipsu lähtee) Ensikotiin tulon ja uuteen kotiin muuton välillä Hipsu oli ehtinyt saamaan nimensä, koska Hipsin liikkuminen on juostessakin melko verkkaisen näköistä hipsimistä. Ja koska kissa ei aiempaan nimeensä, Dominoon, reagoinut mitenkään, nimi vaihtui Hipsuun, jonka aurinkokuningas oppi tunnistamaan nopeasti.

Hipsulla vielä toinen korvanpääkin tallella

Ensikoteillessa vietettiin leppoisaa aikaa, kunnes koitti madotuksen aika. Hipsu oli yskinyt jonkin verran ja hengitys kuulosti rohisevalta, joten aloitin matokuurin. Ensimmäinen annos meni mukavati namien seassa, toisena päivänä vähän heikommin, kolmantena päivänä ei namit maistuneet yhtään, ja muutenkin Pipsi oli muuttunut kovin vaisuksi. Edes herkullisin ruoka ei maistunut, leikki ei innostanut, rapsut oli ihan tyhmiä ja kissa mötkötti käytännössä paikoillaan. Hipsu on aika verkkainen kissa muutenkin, mutta tämä oli ihan erilaista möllötystä. Huolestuin kuoliaaksi, ja lähdettiin äkkiä lääkäriin. Lääkärissä vierähti kolme tuntia, kun otettiin röntgentä, ultraa, näytettä, nesteytettiin ja kaikkea. Diagnoosiksi saatiin ”ehkä virtsatulehdus ja ummetusta”, hoidoksi parafiiniöljyä ja n. viikon ab-kuuri. Hipsis tuntuikin toipuvan ihan kivasti, ja uusi koti oli taas odottamassa.

Kipeä Pipsi 🙁

Maisa hoitaa lääkäristä tullutta potilasta

Alle kahden viikon päästä uusi koti laittoi viestiä, että Hipsu möllöttää vaan paikoillaan, ei juo, ei syö, haisee eltaantuneelta, on ärtyinen ja Ninjakissa tuntuu pelkäävän Hipsua. Käskin tarkastamaan korvat (kuume) ja limakalvot. Korvalehdet kuumana ja limakalvot kellertää. Siinä vaiheessa viimeistään iski täysimittainen paniikki päälle, mulla oli oma kissa kuollut pari vuotta aiemmin maksavikaan. Limakalvojen kellerrys viittaa häikkään maksassa tai munuaisissa, ja sitten on kiire. Olin itse Kuopiossa, eli en päässyt tekemään itse käytännössä mitään, joten soittelemaan ensikotivastaavalle voisiko joku kisulainen lähteä kiidättämään Hipsiäistä Hattulaan Vethausiin päivystykseen. Kyyti onneksi järjestyi ja Pipsiäinen saatiin hoitoon, eikä yhtään liian aikaisin – lääkäri ei pystynyt sanomaan selviääkö Hipsu aamuun. Ensiavun jälkeen Hipsu lähti yöksi kotiin, ja heti aamusta luottolääkärille Hervantaan. Urhea pieni Pipsiäinen sinnitteli seuraavaan päivään, ja sai tuomioksi kovan keuhkokuumeen (kuumetta oli yli 40 astetta ja leukosyytit koholla), hoidoksi kolmen viikon tujun lääkekuurin. 

Uudella kodilla olisi kuitenkin muutto seuraavana päivänä toiseen kaupunkiin ja pelotti osaisiko hoitaa Hipsua oikein, koska aiempaa kokemusta kissoista ei ollut käytännössä ollenkaan. Päädyttiin siis siihen, että hoidan Hipsun meillä kuntoon, koska pieninkin lisästressi voisi todellakin olla kohtalokas. Olin onneksi tulossa samana päivänä Kuopiosta kotiin, niin pääsin hyvin hoitamaan pientä potilasta.

Ja näin Hipsu palasi luokseni jo toisen kerran.

Kotona odotti voipunut Hipsiäinen, joka oli eristyksissä, ettei muutkin kissat sairastuisi, kun meillä oli tuolloin vielä pieniä pentuja hoidossa. Lääkkeet alkoivat suureksi helpotuksekseni tehota pian, kuume laski ja Hipsun vointi koheni silmissä. Eristys stressasi Hipsiäistä kovasti, ja kuumeen laskettua päästinkin muhkulan kokeneempien kissaihmisten ja lääkärin hyväksynnällä muiden pariin. Hipsu oli aiemmin melko helposti käsiteltävissä, mutta voitte kuvitella miten alkaa pientä tankkia riipimään yhteensä kuukauden lääkintä. Pilleriä kurkkuun kahdesti päivässä, ja koska tabletit olivat sen verran isoja, ne piti pistää puoliksi eli neljästi päivässä jotain ällöä kurkkuun.

Hipsun hengitystiet varmaan arpeutuivat keuhkokuumeen seurauksena, joten sen hengitysäänet todennäköisesti tulevat rahisemaan aina, mutta muutoin Hipseli toipui täysin. Hipsun siskon olemus oli kuitenkin uudessa kodissa muuttunut ihan täysin siitä, mitä se meillä oli. Pienestä nyhveröstä oli tullut kamalan huomionkipeä ikiliikkuja, joten uuden omistajan kanssa pohdittiin onko Hipsun takaisin muutto enää kummallekaan kissalle paras ratkaisu. Tyttökissojen (lue: Maisan) kanssa Ninja ei ollut tullut toimeen, mutta koditonna oli luonani silloin myös kiva poikapentu, joka päätyikin muuttamaan Ninjan kaveriksi Hipsun sijaan.

Olin jo päättänyt, että mikäli Hipsu ei muuta takaisin Ninjan tykö, se jää meille. En yksinkertaisesti pystyisi laittamaan sitä taas kodittomaksi ja luopumaan jälleen kerran. Myös siippain oli kovasti tykästynyt Hipsuun (on muuten ainut hoitokissa, josta sekään ei olisi halunnut luopua). Ja näin Hipsiäisestä tuli monen mutkan kautta viimein oma pieni törkymöykkyni.

Hulluhipsu vauhdissa

Sportti-Hipsu uuden kirjahyllyn päällä

Hipsun elämän alkutaival on hämärän peitossa, mutta todennäköisesti se on seikkaillut ulkona tappelemassa, koska korvien reunat on rypyläiset ja kielestäkin puuttuu palanen. Kisulle Pipsi tuli kuitenkin kodinvaihtajana, ja siitä oli pidetty huolta. Vähemmän röpelöisen korvan kärki oli jossain vaiheessa paleltunut tms, koska se oli käytännössä kuollut ja tippuikin kesällä pois (yök).

Hipsu ja Ötö alppimajassa

Kesäisen sairastelun jälkeen Hipsu on ollut kunnossa (kamalaa aknea lukuun ottamatta), mutta etenkin ensimmäiset kuukaudet lääkekuurin jälkeen stressasin itseni hulluksi kyylätessäni Hipsiäisen vointia ja pieniä merkkejä siitä, jos se onkin tulossa taas kipeäksi. Ettei vahingossakaan jäisi mikään huomaamatta. Omaa napaa ajatellen jo se syyllisyys on ihan hirveää, ettei osannut/tajunnut huolehtia paremmin.

Tietty vois ajatella, että Hipsun sairastamisessa oli positiivistakin, koska ilman sitä Hipsi tuskin olisi päätynyt enää meille. Luulen myös, että koko ruljanssi teki minusta edes vähän paremman kissaihmisen.

Enkä varmasti antaisi pois, vaikka onkin melkonen murheenkryyni akneineen ja läskeineen!

Hipsu nokosilla viikko sitten