”Haluaisimme ottaa Kisulta kissanpennun…”

Otsikko mukailee yhdistyksen saamia kissanhakuilmoituksia. Kisulta kysellään todella usein ainoaksi luovutettavia kissanpentuja. Linjamme on kuitenkin erilainen: pentuja ei – harvoja poikkeuksia lukuunottamatta – luovuteta ainoiksi kissoiksi talouteen.

Jennin hoidokit Surkis & Rupi Konnapastilli torkkumassa sylikkäin.

MIKSI?

Kissanpennun luovutusikä on 12 viikkoa. Pentujen sosiaalistumisikä on kahdesta ensimmäisestä elinviikosta aina 14 viikkoon saakka. Vielä kuukausia tärkeimmän sosiaalistumiskauden jälkeenkin pentu oppii jatkuvasti uutta, joten kissaseura on tärkeää. Tämän vuoksi kissanpennulle haetaan kotia, jossa niiden sosiaalistuminen voi jatkua ja kissalla on mahdollisuus oppia tavoille ja kasvaa oikeaksi kissaksi.

Mikäli sosiaalistaminen keskeytetään esimerkiksi vieroittamalla pentu liian aikaisin eikä sillä ole kodissaan kissakontakteja, voi pennulle helposti syntyä käytöshäiriöitä: tästä esimerkkinä jo klassikoksi muodostuneet, jalkoihin hyökkäilevät kissat. Kissojen välinen hyökkiminen on leikkimielistä ja normaalia, mutta kun kissa ei saa tätä tarvettaan tyydytettyä lajitoverin kanssa, se purkautuu ihmisiin.

Seikkailu raksulaatikolla! Kuvassa Rosi & Neri-veikka.

Toinen tärkeä syy kissaseuran tarpeeseen on pennun aktiivisuus. Varsinkin kun työskentelevien tai koulussa käyvien ihmisten talouteen haetaan pentua, jää kissa pitkiksi ajoiksi yksin kotiin. Tällöin pentu saattaa turhautuessaan tehdä tuhojaan: repiä tapetteja, roikkua verhoissa ja niin edelleen. Kotiin palaava omistaja kohtaa usein paitsi tuhot, myös pohjattoman energisen ja huomiota kaipaavan pennun, joka tekee rauhalliseksi kaavaillusta koti-illasta kaukaisen haaveen.
Toisaalta vaikka olisi työtön tai eläkkeellä ja oleskelisi kotona paljonkin, ihmisseura ei riitä täyttämään kissan tarpeita: se ei ole vain avuton, karvapukuun sonnustautunut ”vauva”, vaan edustaa omaa lajiaan. Aitoa eläinrakkautta onkin kissalle mahdollisimman lajinomaisen elämän tarjoaminen – laadukkaine ruokineen, lajitovereineen ja raapimis- sekä kiipeilymahdollisuuksineen.

Monesti yksi kissanpentu halutaan siksi, että se kiintyy näin paremmin ihmisiin. Totta on, että tällöin kissan on suunnattava kaikki sosiaaliset tarpeensa ihmisiin eikä lajitovereihinsa. Kuitenkin pennun tilanne kodissa, jossa ei ole muita kissoja, on epätyydyttävä. Yhdistyksemme nykyistä puheenjohtajaa Jussi Vaahtikaria lainaten kissa ilman muita kissoja on jatkuvasti tilanteessa, jossa kukaan ei täysin ymmärrä sitä. Koko ikänsä yksin eläneet kissat ovat oppineet selviytymään lajitoverittomassa ympäristössä, mutta paras vaihtoehto pienelle kissalle on päästä uuteen kotiin kaverinsa kanssa. Yksinäisen pennun kiintyminenkin haiskahtaa pelkältä myytiltä: ainakin oman kokemukseni mukaan pentuparikin tarjoaa hellyyttä omistajilleen yllinkyllin ja on fakta, että myös aikuinen kissa kiintyy ihmisiin!

Kahden kissanpennun omistajana olen ehdottomasti huomannut monikissaisen talouden edut: kissat pitävät toisilleen seuraa pitkän työ- tai koulupäivän sattuessa kohdalle, jahtaavat toisiaan ja painivat keskenään. Vaikka kissoja olisi useampikin, ne kaipaavat myös ihmisseuraa, niin pentuina kuin aikuisinakin.
Lyhyesti: vaiva kahden kissanpennun ylläpitämisessä on huomattavasti pienempi kuin yhden riehakkaan pennun viihdyttämisessä!

Leikistä uuvahtaneet Pura & Rosi.

 —

Teksti ja kuvat: Elina & Jenni