Viirumirri

Minulla oli muutaman päivän yövieras ja ensimmäisen illan rouva Tikru pysytteli visusti kaapissaan ja teki sitten yöllä ”litrapissan”, mutta kun vieras ei näyttänyt mihinkään katoavan alkoi Tikru seuraavana päivänä liikkua ihan normaaleilla kierroksillaan, kävi syömässä, vaikka vieras näki ja tuli sitten jopa katselemaan vierasta kolmen metrin päästä.

Olen alkanut leperrellä rouva Tikrulle Oi kisumisu viirumirri ja Tikru reagoi siihen katseellaan. Kerran se jopa on mennessään pysähtynyt katsomaan taakseen kun sanon viirumirri ja mieleeni juolahti ajatus, että onko kenties joku näistä sanoista sen oma nimi aiemmilta ajoilta? Vaistoni sanoo, että Tikru on joskus aikoinaan ollut vapaasti ulkoileva kotikissa, joka on sitten joko hylätty tai karannut omille teilleen ja sekä Kisu että Misu että Viiru että Mirri ovat kaikki yleisiä kissannimiä eli ihan mahdollistahan se olisi. Eniten reaktiota näyttää tuottavan Viirumirri.

Eilen illalla kun rouva Tikru oli laatikolla se sai ensin suuren yleisön ja sitten Vikilii jahtasi sen keittiön nurkalle, missä Tikru pysähtyi, kääntyi ja sähähti ja se oli siinä. Sen jälkeen kaikki yrittivät olla muina miehinä ja rouva Tikru kävi raapimapuulla ja vesikupilla ennen kuin palasi kaappiinsa. Veikkaisin, että kyse oli laumahierarkiasta.

Rouva Tikrusta ei ole uutta kuvaa, mutta olen taas ommellut vanhoista pyyhkeistä ja lahjoituskankaista koppa-alusia Kisu ry:n myyntipöytää varten ja asiantunteva kissaraati testasi ne kaikissa työvaiheissa. Erityisesti Vikiliitä miellytti valmiiden alusten pino, se nukkui siinä kaikki päikkärinsä.

Jätä kommentti