Rauhallista talvea

Rouva Tikru edistyy hitaasti mutta varmasti ja pysähtyy usein retkillään asiansa hoidettuaan istumaan ja katselemaan. Nykyään se kaappiinsa mentyään jää yleensä kaapin ylähyllylle kurkistelemaan ja alkaa osoittaa jo pienoista kiinnostusta huoneen puolella tapahtuviin asioihin. Eräänä päivänä tällä viikolla rouva Tikru oli kaikessa rauhassa tulossa aamulaatikolta minun ohitseni ja laitoin käteni niin, että sitä olisi voinut tulla haistelemaan, mutta ilmeisesti liikkeeni oli liian nopea ja rouva Tikru kipitti kaappiinsa nopeasti, mutta ei sentään kauhuissaan.

Ensikodin isäntä Niilo edelleen haluaa tehdä tuttavuutta ja tulee aina Tikrun liikuskellessa paikalle tutkimaan tilannetta. Niilo käy kaapissa kurnuttamassa ja muutkin omat kissat on nähty kaappiin kurkistamassa. Muroleikin aikaan heitän nappuloita myös keittiön nurkkaan ja rouva Tikru saattaa tulla niitä rouskuttelemaan, sillä nurkka on turvallisesti näköpiirini ulkopuolella kun oleilen sängylläni ja yritän olla muina miehinä. Kaikenkaikkiaan edistyminen on ollut hitaahkoa, mutta sitä kuitenkin tapahtuu.

Jätä kommentti