Synttäreitä!

Tänään on ollut suuri päivä, sillä neljä entistä hoitokissaani saavutti kunnioitettavan yhden vuoden iän.
Eli siis paljon onnea Marla, Murhe, Pyro ja Surkis!

Vuodessa pikkutilliäisistä on ehtinyt kasvamaan isoja kissoja.

Pikku-Marla ensikodissa

Iso-Marla uudessa kodissa, kaverinaan Lion.
Kuvat Jenna Yli-Knuuttila

Loput kuvat tuleekin ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä Bloggerin yhteistyökyvyttömyyden takia.

Pikku-Murhe ensikodissa Ötön kainalossa

Pikku-Pyro ensikodin kiipeilypuussa riekkumisen lomassa.

Mini-Surkis Ötön kanssa. Kumpikaan ei tiedä yhtään mitään lattialla olevasta multamerestä saati rikkinäisestä kukkaruukusta. Ei varsinkaan multanenäinen Surkis.
Iso-Murhe 1 vuotta.
Kuvat Sanna Salo
Mega-Surkis puuhailemassa uudessa kodissaan Tytti-kaverin kanssa.
Kuvat Juho Ruusuvuori ja Anni Nupponen

Jätti-Pyro uudessa kodissaan Ninjakissan kaverina.
Kuvat Aleksi Satukangas

Epämääräisistä oloista lähtöisin olevien kissojen syntymäpäivää ei useimmiten tiedetä tarkasti, joten se täytyy puljata itse, jos sellaisen haluaa. Ja kukapa ei haluaisi! Pentujen – kuten tämän päivän sankareiden – kohdalla olen laskenut ikäarviosta viikkoja taaksepäin ja oikealla viikolla valinnut päiväksi sen viikonpäivän, kun kissat tulivat minulle.
Isompien kissojen kanssa synttäriksi olen yleensä taas merkannut sen päivän, kun ne ovat uuteen kotiinsa lähteneet. Tähän päädyin sen takia, koska kissoilla periaatteessa alkaa silloin uusi aika elämässä ja uuden omistajan on helpompi muistaa minä päivänä pumpulansa on kotiin kantanut. En tiedä miten moni noita muuttoja päivälleen muistelee, mutta mielestäni se on mukava ajatus.
Välillä tietty täytyy keksiä muilla perustein. Esimerkiksi Pullis on syntynyt arviolta tammikuussa 2013, mutta uuteen kotiin muutto ei ollut vielä tiedossa. Niinpä tsekkasin kissavihostani, jonne kirjaan hoitokissojen tiedot, päivän, jolloin Pulle saapui ilokseni, ja valitsin sen numeron. Niin Pulliksen synttäreiksi tuli 11.1.

Esimerkiksi Turvasiruun siruja rekisteröidessä eläimelle täytyy keksiä syntymäpäivä, ja yleisiä tapoja onkin laittaa syntymäpäivät syntymävuoden ensimmäiselle päivälle tai syntymäkuukauden 15. päivään. Minun mielestäni se on kuitenkin vähän persoonatonta, niin – typerää kyllä – vähän ärsyttää, että nämä tilliäiset saivat juuri sen 15. päivän. 😀 Mutta ei päivä kissaa pahenna.

***

Muutenkin tänään on ollut tapahtumarikas viikonloppu, sillä eilen haettiin hoitokissa numero 21 ja Myyme muutti nelisen tuntia sitten omaan kotiinsa (sillekin se ärsyttävä 15. päivä!!). Heti uusien ihmistensä tullessa Myymmyym oli kieppumassa jaloissa ja koppaan menon sijaan olisi ollut paljon kivempi riehua. Tietty pääsin sanomasta kuinka helppo Myyms on saada boksiin, kun se rupeaa käsipainimaan.
Uudesta kodista oli jo pari kuvaa tullut, ja Myyms näyttää sopeutuneen mainiosti. Alla vielä pari Myymen ensikotitaipaleen hirvittävintä hetkeä.

Olohuoneessa muiden kissojen vieressä, yöööök!

Myyme ulkoilee.

Jätä kommentti