Hertan uusi oma koti! / Hertta has a home!

Hoitokissaamme Herttaa kohtasi onni tammikuun alussa kun se pääsi uuteen omaan kotiin Lempäälään. Olimme soitelleet ja viestitelleet uuden kotiehdokkaan kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että tuomme Hertan mukanamme Tampereen reissulla suoraan uuteen kotiin.

(postauksen kuvat Hertan uudesta kodista)

Hertan uusi koti on kuusihenkinen perhe ja sillä on kaverina 3-vuotias Torsti kolli. Hertan perhe etsi toista reipasta kissaa, koska Torsti oli siirtynyt sisäkissaksi epilepsian takia ja kaipasi selvästi lajitoverin seuraa. Uusi perhe ei pelästynyt Hertan oksentelua ja ymmärsivät kisun ajoittaisen arkuudenkin.
Viedessämme Hertan oman perheensä luo, se pääsi heti tutustumaan paikkoihin. Kahvitellessamme se kiersi naukuen ympäri taloa, yhtäaikaa uteliaana ja hieman pelokkaana. Perhe vaikutti tavatessamme vähintään niin hyvältä kuin puhelimen ja viestin kautta saatu vaikutelmakin oli ollut, joten jätimme Hertan hyvillä mielin tutustumaan uuteen perheeseensä.
Muutaman päivän kuluttua saimme tippa linssissä lukea ihania uutisia neidin kotiutumisesta. Lähtömme jälkeen Hertta oli itkumaukunut hetken aikaa, joten se pääsi tutustumaan uuteen kaveriinsa Torstiin. Hertta kuulemma ilostui selvästi Torstin näkemisestä ja oli heti puskemassa ja liehittelemässä Torstia. Torsti vähän ihmetteli, että mistä tämä tyyppi ilmestyi, mutta parivaljakko kuulemma leikki heti alkuun sopuisasti. 
Ensimmäinen yö meni hieman levottomasti Hertan totutellessa hieman pienempään laumaan (se kun on kasvanut huomattavasti suuremman kissajoukon keskellä tähän asti), mutta seuraavana päivänä Torstikin osasi jo hakeutua Hertan seuraan ja perheen äiti sai silitellä kisua. 
Näin perheen äiti Päivi kuvailee Herttaa Hertta on kyllä ihan nimensä veroinen: tosi herttainen pakkaus! Rohkea ja utelias ja sopeutunut talon tapoihin tosi hienosti. Torsti on kyllä tykännyt Hertasta koko ajan, mutta välillä vähän murissut kun Hertta pyörii niin innokkaasti sen ympärillä. Nyt kuitenkin Torsti on tottunut neidin läsnäoloon ja on ihastunut pikkuneitiin, koska yksi ilta selkeästi jo etsi Herttaa: kävi etsimässä sitä meidän sängyn alta ja kurnasi mennessään että missä se kaveri on. Hertta nukkui raapimapuussa ja kun nostin Torstia näyttääkseni missä neiti on, Torsti rauhottui 🙂 

Hertan kotiutuminen on siis koko ajan parempaa: Kehrää ja pyöriskelee mielissään lattialla kun rapsutellaan, koska on huomannut, että koska Torstikin antaa silittää niin kyllä hänkin voi antaa. Uskaltaa antaa myös lasten silittää, kerjää ruokaa, hyppii tiskipöydälle, leikkii välillä rajustikin, nukkuu ja painii Torstin kanssa ja rohkeasti tutustuu uusiin asioihin. Eilen tuijotteli pää vinossa takkatulta 🙂
Hertta edelleenkin kuulostelee tosi herkällä korvalla eri ääniä eikä uskalla heittäytyä meidän läsnä ollessa ihan yhtä rennoksi kuin Torsti että ei tarkkailisi jokaista ääntä ja ohikulkijaa, mutta luottaa jo sen verran että tietää, että me olemme hyviksiä, ja ojennettu käsi tarkoittaa rapsutusta tai herkkua. Antoi leikata kynnetkin tosi nätisti, ei yhtään vedellyt tassuja pois alta!
Hienosti siis menee edelleen, me ollaan koko perhe ihan hullaantuneita ja seurataan jokaista liikettä ihaillen. Kissat leikkivät usein niin että karvat pöllyävät, varsinkin Torstilta tuntuu irtoavan tosi paljon karvaa, meillä on päiväpeitto ja olkkarin matto ihan mustassa karvassa. Kisut juoksevat vuorotellen jonossa ja loikkivat sängylle ja painivat ja kieriskelevät välillä sängyltä alas, kun vauhti on niin kova 🙂


Hertta siis pääsi ihan supermahtavaan perheeseen, johon se on sopeutunut hienosti! Juuri nämä onnelliset kissatarinat motivoivat tässä hommassa!
….

Ous foster cat Hertta found a new home at the beginning of January in Lempäälä. She now lives with a family of six and has another cat called Torsti as her company. Hertta got to know the house straight away and she was both curious and little afraid of the new place and people. After we left she meowed a lot so the family right a way allowed her to meet her new ”brother” Torsti.

Torsti and Hertta got along right away and the next day they already played well together. Both were happy to meet each other! In a few days we got really good news; Hertta seems to enjoy getting to know her new family and the family is happy about the new furry family member. Torsti and Hertta play a lot together and Hertta is curious about all new things like the fireplace 😀

As the mother of the family, Päivi says, Hertta is enthusiastic, curious and has adapted to the family very well. Torsti loves to have a fellow creature with him and Hertta lets her new family pet her and she already begs food from her new family 😀 She is still a little sensitive for strange noises but she does trust her new family and lets them give her treats and even cut her nails!

Hertta found a perfect home for her!

-Saila

Jätä kommentti