Vierelle ”villikissa”? Tai miksei kaksi! – Elvi & Albert

Ensimmäiset päivät ensikodissa pelottivat.

Suloiset kisusisarukset Albert ja Elvi liittyivät Kisun kotia etsivien joukkoon maaliskuussa, kun ilmojen lämmettyä talvesta selvinneet kissat alkoivat kömpiä esiin koloistaan ja ahkerien kissaloukuttajiemme kiireet alkoivat jälleen. Parivaljakon matka taittui ensin väliaikaiseen ensikotiin. Albert ja Elvi olivat syystäkin ihmeissään: ensimmäistä kertaa elämässään ne olivat päätyneet oikean kodin suojaan ja lämpöön.

Vaikka kaikki oli Elville ja Albertille täysin uutta ja ihmeellistä, pelottavaakin, olivat ne silti alusta alkaen hyvin kilttejä hoitajaansa kohtaan. Vaan taas pian pieniä vietiin, kun kaveruksille löytyi pysyvä ensikoti sijoituspaikaksi.

Uudessa ensikodissa hämmentyneet kisulit reagoivat ihmisiin muristen ja sähisten kaksi ensimmäistä viikkoa. Leikin ja namilahjusten voimin uuden ensikodin väki alkoi kuitenkin lähestyä arkaa kaksikkoa, ja pikkuhiljaa Elvin ja Albertin luottamus ihmistä kohtaan alkoi kasvaa.


Hyvin usein villikissoina pidettyjen arkojen kissojen kohdalla saa ennen pitkää huomata, että kissan ”villiys” on vain epävarmuutta ja pelkoa uusia, outoja asioita kohtaan. Kun arka kissa huomaa ihmisen olevan luottamuksen arvoinen huolehtija, ruokkija, rapsuttaja ja kaveri, ei villiydestä ole pian enää tietoakaan. Näin kävi myös Albertin ja Elvin kanssa. Siksi kissan arkuutta tai löytökissataustaa ei kannatta kavahtaa heti kättelyssä: ei ole mitään palkitsevampaa, kuin saavuttaa tällaisen ”villikissan” luottamus.

Elvi ja Albert ovat asustelleet nykyisessä ensikodissaan nyt kuukauden päivät, ja niitä tuskin uskoisi samoiksi pelokkaiksi sähisijöiksi, jotka muutamia viikkoja sitten tarttuivat Kisun pyydystäjien haaviin. Nämä mustavalkoiset hurmurisisarukset ovat tätä nykyä hellyydenkipeitä sylimaakareita, jotka nukkuvat yöt hoitajansa vieressä ja nautiskelevat silityksistä ja uudesta kotikisun elämästään.

Enää näiltä söpöliineiltä puuttuu oma koti. Olisiko sinun vierelläsi tilaa kahdelle suloiselle ”villikissan” viikarille?
Jos haluat tietää lisää Elvistä ja Albertista, ota yhteyttä kisujen ensikotiin sähköpostitse osoitteeseen anniga_[at]gmail.com. Nöpönenät odottvat innolla yhteydenottoasi!

Jätä kommentti