Tapaus Anneli

Kissasta näkyi ensin vain häntä. Vauhdilla etenevä häntä katoamassa nurkan taakse. Kärsivällinen tarkkailija näki ennen pitkää enemmänkin: kookkaan ruskearaidallisen kissan, joka liikkui aina juosten. Eräänä päivänä juoksin sen perään ja juttelin sille vähän, ja se vastasi. Kissa maukui saman tien koko talven juttutarpeet ja puski jalkojani ja heittäytyi eteeni selälleen, että ihan varmasti huomasin sen.

Siitä lähtien tapasimme pihamaalla päivittäin. Kun seuraavien viikkojen turhan omistajien etsinnän aikana kävi ilmeiseksi, ettei sitä kukaan kaivannut, avasin oveni ja Anneli käveli sisään.

Huomasimme pian myös, että tämä tiikerikaunotar ei ollut alistuva rassukka, vaan kissa, joka puolusti itseään. Vaikka se oli kovasti ihmisen tarpeessa ja painautui kylkeen kiinni kehräyksestä täristen, oli se samalla koko ajan hälytystilassa. Ja jos tilanne alkoi ahdistaa ja pelottaa, Anneli puri. Se halusi kovasti kiintyä, mutta ei vielä uskaltanut luottaa.

Anneli matkasi ensin löytöeläinsuojaan lakisääteiseksi ajaksi ja tuli sitten meille takaisin, olinhan tehnyt kissan kanssa sopimuksen. Etsisin Annelille hyvän kodin, jonne se olisi tervetullut hampaineen päivineen, ja Anneli taas yrittäisi opetella perhekissan tavoille.

Perhe ei aivan innosta hurrannut kissan paluulle, olihan se saanut jo tutustua myös Annelin hampaisiin. Mutta ajattelin, että rauhaa ja rakkautta, kokeillaan niitä. Opetellaan luottamusta. Ja niin perhekin opetteli. Näin me etenimme, rauhallisesti ja varovasti, aluksi hampaita väistellen. Kuunnellen ja katsellen, kissan mielialaa kunnioittaen. Ja kun viikot vierivät, Anneli hautasi aseensa. Terävät haukkaisut vaihtuivat suukoiksi. 

Huomasin, että minulla oli hoidossani aarre, älykäs ja kaunis eläin, jonka luottamus piti ensin ansaita, mutta sen löydyttyä siitä tulisi jollekulle elämänsä kissa, siitä olin vakuuttunut. Aloimme etsimään kotia, joka olisi varautunut tekemään työtä Annelin kanssa, ja jossa osattaisiin tulkita sen mielenliikkeitä. Kotia, joka osaisi ja malttaisi edetä kissan ehdoilla. Ja ennen kaikkea kotia, joka olisi Annelille juuri se oikea.

Ja lopulta se löytyi.

Minulla on sinua ikävä, mutta sinä et varmastikaan minua enää kaipaa, vaan kehräät uudessa kodissasi uusille ihmisillesi, niin kuin pitääkin.
Oli ilo oppia tuntemaan sinut, Anneli. Onnea matkaan, Nelli.