Hilla on arviolta noin 5 vuoden hujakoilla oleva harmaaraidallinen kaunis kissarouva, jolla on pöyhkeä valkoinen karvapuuhka rinnuksilla. Hillan karva vaikuttaa olevan ihanaa, hyvin pehmeää höytyvää, joka irtoaa näin keväällä aikamoisina tuppoina. Hillan uuden kodin on hyvä varautua päivittäin sinne tänne ilmestyviin kissinkarvavillakoiriin.

Hilla on loukutettu keväällä ulkoa populaatiosta yhdessä mustan Mustikan kanssa. Hilla vasta opettelee kotikissan elämää ja ihminen sekä kodin äänet pelottavat pientä Hillaa vielä hurjasti. Hilla ei ole vielä uskaltanut juurikaan olla näkyvillä samaan aikaan ensikodin ihmisten kanssa. Hilla piiloutuu mielellään pieniin koloihin ja tulee esille vasta hämärän aikaan.
Arkuutensa vuoksi Hilla ei ole ihanteellinen lemmikki perheeseen, jossa on pieniä lapsia. Hilla tarvitsee rauhallisen kodin, jossa ymmärretään ujon kissan tarpeita ja edetään tutustumisessa rauhallisesti kissan ehdoilla. Hilla tulee varmasti tarvitsemaan paljon aikaa ja kärsivällisyyttä kesyyntymisen tiellä.
Hilla on hyvin kissasosiaalinen ja tykkää kovasti puskea kämppistään Mustikkaa sekä verkko-oven läpi toista Kisu ry:n kodinetsijää Marjaa. Hillalla ja Mustikalla on myös iltaisin vauhdikkaita hippaleikkejä. Hilla on käynyt steriloinnissa ja rokotuksessa, ja pikkuhiljaa hän pääsee tutustumaan ensikodin muihin kissoihin. Hilla vaikuttaa suhtautuvan lajitovereihin ystävällisesti. Hilla on elänyt koko elämänsä kissalaumassa, joten häntä ei luovuteta ainoaksi kissaksi. Hilla muuttaisi mieluiten uuteen kotiin yhdessä tutun kissakaverin, eli Mustikan tai Marjan kanssa.
Hilla luovutetaan madotettuna, sirutettuna, leikattuna ja rokotettuna ja FIV/FeLV -testit ovat negatiivisia.
Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.
Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 24225667



Jätä kommentti
You must be logged in to post a comment.