Mitä kuuluu, Pullis?

Tammikuun loppupuolella kotiutuneen Pulliksen suuren fanilauman pyynnöt on kuultu! Luvassa Pullen terveisiä uudesta kodista.

Ensimmäiset päivät uudessa kodissa menivät kissaseuraa huutaessa, kun Pulliksen uusi ystävä, Vili, ei ollut vielä vakuuttunut uudesta tulokkaasta. Mutta nopsaa Pullis hurmasi ja maassa oli kaikki hyvin.

Pullis laatikkovarkaissa

Pullis rohkaistui tosi nopeasti myös uusien ihmistensä suhteen ja antoi silitellä pian muuton jälkeen. Eikä mennyt kauaa, kun uudesta kodista kerrottiin, että Pullis tulee sohvallakin viereen!

Huhu myös kertoo, että Pullis on yhäkin kova komentamaan ja perso herkuille. Sen verran, ettei lautasia voi jättää vahtimatta, tai tulee pohjaton kaivo-Pullis ja vie.

Vaikka sanainen arkkuni onkin tänään melko köyhä, voitte varmasti kuvistakin päätellä, että Pulliksella menee tosi hyvin. Pientä varjoa eloon on tuonut silmätulehdus, jonka takia Pulle on parhaillaan lääkekuurilla. En yllättynyt, kun kerrottiin, ettei silmätippojen antaminen oikein luonnistunut 😀 Pullis oli kuitenkin mennyt sovulla koppaan ja antanut lääkärin kiltisti tutkia!

Olen niin suunnattoman ylpeä Pulliksesta, ettei tosikaan!
Pullikselle voi lähettää terveisiä kommenteissa, välitän ne perille.

Näin sopuisasti Pullis ja Vili jakoivat sohvan. Kissat saivat hiljattain lahjaksi ison koiran pedin, josta käytiin kovat valtataistelut, koska kahden kissan egot ei millään mahtuneet molemmat siihen. Pullis vei lopulta voiton ja Vili joutui tyytymään sohvaan.

***
Pullis is doing great! She loves cat friends and food (still) and steals from the plates left unwatched 😀
She has learned to like pettings and even allowed the vet to examine her a little while ago. She was in due an eye infection. I hear the eyes are already better. Her lids turn a bit inwards so the hair scratches her eyes. Luckily the lids can be operated!
Recently Pullis and her friend, Vili, got a huge dog bed as a present but they ”can’t” both fit in it at the same time. So, there was little fighting for the bed. Pullis won, got the bed and Vili had to return on the couch.
I can’t even tell how proud I’m of her! She has come such a long way.

I know this is a bit short update but better than nothing, eh? Please feel free to comment and say hi to Pullis!

***
All photos by Pullis’ hoomins.

Jätä kommentti