Ihana Kirki-poika

Keskiviikkona Kirki tuotiin ensikotiini ja vaikka alussa vähän pelottikin ja Kirki nostettiin hattuhyllylle piiloilemaan (se tykkää korkealla sijaitsevista piilopaikoista) on sopeutuminen tänne ollut todella nopeaa. Kirki on täysin kesy, se antaa silittää ja ottaa syliin ja kehrääkin sylissä. Muiden kissojen kanssa se tulee toimeen mainiosti ja eilen ne jo Niilon kanssa hakivat toisiaan leikkiin, mutta kumpikaan ei vielä tohtinut lähteä ralliin. Vikilii on pari kertaa sähähtänyt laimeasti,  lähinnä varmaan tiedottaakseen kuka täällä on kuningatar eikä se ollut oikeasti vihoissaan. Kirki viihtyy sekä ihmisen että kissaväen seurassa ja on varsin ihastuttava ja hellä kisu.

Kirkille on jo kotiehdokaskin eli oikein mukavan kuuloinen perhe tuolta vähän kauempaa, ensi viikonloppuna tulevat katsomaan ja jos Kirki menee heille luovutus on remontin takia vasta kuun lopussa eli muutaman viikon saan vielä pitää tämän rakkauspakkauksen ilonani!

Jätä kommentti