Kategoria: Elinan hoitokissat

Artikkeli

Muhvi, paluumuuttaja / Return of Muhvi

Yksi ensimmäisistä Muhvi-kuvistamme / One of the first photos we took of Muhvi. Kuten aiemmasta videomerkinnästäni kävi ilmi, Muhvi-kaunotar muutti uuteen kotiin tammikuun alussa. Kuvioihin astui kuitenkin iso MUTTA, jonka vuoksi Muhvin elämä uudessa kodissa päättyi varsin pikaisesti. Syy oli se klassisin: allergia. Kun kotiehdokas alunperin ilmaantui, tiesimme lievän allergian mahdollisuudesta. Aluksi Muhvi ei kuitenkaan...

Artikkeli

Nuoskan oma merkintä

Nuoska kuningatarpaikallaan sängyn päällä. Ensimmäinen viikko ensikotikissojen kanssa tuli täyteen jo keskiviikkona, ja tänä aikana Nuoska-reppanasta on kehittynyt jo reippaahko nuori kissa! Nuoskan menneisyys on jäänyt meille hiukan epäselväksi, mutta ilmeisesti parivuotias tyttö on ollut vapaasti ulkoilevana kissana ja saanut hyvin heikossa kunnossa olevan pentueen, joka jouduttiin lopettamaan. Ulkoiluelämä ei ole jättänyt Nuoskaan juurikaan jälkiä...

Artikkeli

Uutuuksia! Nyheter!

Keskiviikko: Nuoska raapimatynnyrin kolossa Ensimmäiset ensikotikissat saapuivat jääkaappikuntaamme iltapäiväkolmen tienoilla. Vastaanottokomiteana tulokkaille toimi avomieheni Eetu. Pikaisen sananvaihdon jälkeen selvisi, että kissat olivat molemmat alunperin puolivillejä pentuja, jotka olivat päätyneet entisen omistajansa pihaan ruokittaviksi. Nyt ikääntynyt omistaja ei enää voinut pitää kaikkia kissojaan, joten osa niistä päätyi Kisun hoiviin. Keskustelun jälkeen kissat päästettiin kantokopasta, mitä seurasi...

  • 1
  • 2