Ajatuksia ensikotikissan ajatuksista

Voi kun tietäisi, mitä liikkuu ensikotikissan mielessä. Esimerkiksi silloin, kun se varastaa tuolini noustuani vain hakemaan jotain jääkaapista. Ajatteleeko se olevansa vitsikäs, vai onko se todella odottanut pääsevänsä juuri sille tuolille? Tietääkö se tuolin olevan lämpimimmillään heti vapauduttuaan?

Miksi se odottaa suihkuverhon takana voidakseen heittäytyä makaamaan märälle lattialle heti, kun poistun suihkusta?

Kun meillä tehtiin maalaustöitä, jouduimme sulkemaan kissan muutamaksi tunniksi yhteen huoneeseen. Ei se raapinut ovea eikä pitänyt meteliä, muttei nukkunutkaan. Siellä se kiltisti istui. Ja mietti.

Tai ehkä ei kuitenkaan. Ehkä on vain ihmisen outo tarve ajatella, että se ajattelisi jotain erityistä. Kauhistella ja surkutella, kokeeko kissa huoneeseen sulkemisen rangaistuksena tai henkilökohtaisena loukkauksena. Miettiä, onko se surullinen tai suunnitteleeko kostoa.

Ensikotikissan ajatukset ovat kuitenkin mielessä erityisesti silloin, kun se ottaa avosylin vastaan sitä katsomaan tulleen kotiehdokkaan. Kehrää rapsutuksille, näyttää parhaimmat temppunsa ja jopa nuolaisee silittäjänsä kättä tietämättään, mitä sen pään menoksi suunnitellaan.

Huomaako kissa haikeuden sen ihmisen silmissä, jota on pitänyt omanaan? Tai muistaako se ensikotinsa omaan kotiin muutettuaan? Ehkä ei, mutta ensikodissa sen jekut, kehräykset ja omituiset tavat muistetaan vielä pitkään muuton jälkeen.