Seppo-kissan häntäoperaatio

Seppo tuli Kisulle kaverinsa Ismon kanssa. Vastaanotto ensikodista varsinaiseen ensikotiin siirtyessä huomattiin että Sepon hännästä näkyy luut, joten hänelle soitettiin pikainen aika eläinlääkärille hännän amputaatioon. Sepon oli alunperin tarkoitus majailla samassa ensikodissa Ismon kanssa, mutta myös Ismolla oli vaivaa ja molempien hoitaminen ja lääkitseminen oli liian suuritöistä. Seppo vaihtoi ensikotia toisen kerran. 

Sepon toipumiseen tuli kuitenkin takapakkia, hänen riisuttuaan kaulurinsa omatoimisesti ja purtuaan häntäänsä todella pahasti sekä saatuaan amputaatiohaavan auki. Totta kai juuri silloin kun ensikodin ihmiset olivat kaupassa eikä ollut ketään vahtimassa. Kellon ollessa jo paljon illalla ei ensikodille jäänyt vaihtoehtoja. Pikainen soitto päivystävälle eläinlääkärille tehtiin nopeasti ja ei aikakaan kuin Seppo oli jälleen matkalla kohti eläinlääkäriä.

Eläinlääkäri laittoi Sepon heti unille ja puhdisti hännän (sen noin 5 senttiä pitkän pätkän mikä siitä oli jäljellä), joka oli tässä vaiheessa hyvää vauhtia menossa kuolioon. Tässä vaiheessa eläinlääkäri teki päätöksen ja amputoi häntää vielä lisää. Kello oli kuitenkin jo todella paljon ja ensikodin ihmisellä oli aamulla aikaisin töitä, niin Seppo jäi operoitavaksi ilman henkistä tukea. 

Seuraavat tiedot Sepon tilanteesta tulivatkin seuraavana aamuna, kun eläinlääkäri soitti. Seppo oli elossa! Valitettavasti koko häntä jouduttiin amputoimaan ja iltapäivään asti Seppo saisi eläinlääkärin luona suonensisäisesti niin kipulääkettä kuin antibioottia. Vasta sen jälkeen hänet saisi hakea ensikotiin toipumaan.

Hakiessa Seppo olikin jo hyvin voiva tilanteeseen nähden ja pääsi ensikotiin toipumaan koettelemuksistaan. Amputaatioiden jälkeen Seppo söi neljää eri lääkettä (kipulääkkeitä ja antibiootteja), sekä haava täytyi putsata aamuin illoin. Aamuisin hoitamiseen meni noin 40 minuuttia aikaa, iltaisin hoito meni hieman nopeammin. 

Toipuminen on edennyt jo niin hyvin että Sepolla on enää yksi kipulääke, muut lääkkeet on voitu jättää jo pois. Tikkien poisto hännästä on ehditty jo tehdä ennen kuin tämä teksti ehti julkaisuun asti. Tämän takia Seppo on voinut jättää myös kaulurin pois käytöstä.

Sepon pitäisi siis toipua oikein hyvin näistä koettelemuksistaan!

Jätä kommentti