Milli, Jyväskylä

Milli saapui Kisulle lokakuussa 2025 pentunsa kanssa. Milli oli tiine ja synnytti ensikodissa uudet pennut.

Milli oli tullessaan hyvin arka ja vieläkin hänellä on kovasti epäluuloa ihmistä kohtaan. Riittävän etäisyyden päästä voi kyllä tarkkailla ihmisen tekemisiä, eikä piiloudu. Korkeat paikat ovat mieleisiä. Aggressiivisuutta ei ole missään vaiheessa esiintynyt, edes pieniä pentuja ei puolustanut, vaan mieluummin pakeni paikalta ihmisen lähestyessä.  

Ensikodissa kissakontakteja on ollut toistaiseksi vain omiin pentuihin, mutta todennäköisesti Milli hyötyisi kesyn kissakaverin seurasta uudessa kodissa.

Milli osaa hoitaa hiekkalaatikkohommat ja ruokakin maistuu hyvin. Leikkimiseen Milli ei ole innostunut ainakaan ihmisen läsnä ollessa. Ehkä sekin puoli löytyy, kun rohkaistuminen etenee ja toisaalta emorooli jää vähitellen pois.

Pentujen ripulointia selvitellessä Milliltä löytyi isospora, se on lääkitty ja todettu kontrollinäytteessä negatiiviseksi. Terveystarkastuksessa Milliltä ei löytynyt poikkeavaa ja iäksi arvioitiin 2-4 vuotta. Milli on saanut useita loishäätöjä, hänet on rokotettu, sirutettu, leikattu ja FIV/FeLV-testattu (negatiivinen).

Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.

Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 24225667

Jätä kommentti