
Lotta on noin 2-vuotias puolipitkäkarvainen naaras, joka on otettu talteen yli 40 kissan ulkopopulaatiosta tammikuun kovilla pakkasilla. Lotta on vielä kovin arka, mutta ei ole purrut tai raapinut ensikodin ihmisiä. Äkkinäiset liikkeet voivat aiheuttaa hermostuneen suhautuksen.
Nameja tuijotetaan mielenkiinnolla, mutta vielä ei rohkeus riitä syödä ihmisen katsoessa. Leikitysyritykset ovat tuottaneet vasta mietoja uteliaita katseita, ja esille jätetyt lelut löytyvät siitä mihin ne on jätetty. Lotta on tällä hetkellä yksin omassa huoneessaan, mutta katselee välillä uteliaana naapurihuoneen kissaa pleksin läpi. Lotta jakaisi mielellään loppuelämän kotinsa jonkin kivan ja ehkä vähän rohkeamman kissakaverin kanssa. Populaatiotaustaisena hän ei tällä tietoa sovellu ainoaksi kissaksi.
Ei ole tietoa miten Lotta tulisi toimeen koiran tai pienten lasten kanssa. Siksi ensisijalla olisi koti, jossa olisi kissakaverin lisäksi hyvin omaa tilaa Lotan totutella rauhassa uuden kotinsa asukkeihin, varsinkin jos osa heistä on vauhdikkaampia tapauksia.
Lotta on leikattu, rokotettu, sirutettu, testattu Fiv/Felv-negatiiviseksi. Lotta luovutetaan vähintään kaksi kertaa loishäädettynä. Hiekka-astialla Lotta on käynyt alusta asti mallikkaasti. Päiväaikaan ruoaksi kelpaa vain nappula, mutta yön aikana märkäruokakin häviää kiposta.
Ensikotiin tullessa Lotan turkissa oli useita takkkuja, jotka ajeltiin pois eläinlääkärissä. Uuden kodin tulee sitoutua turkin säännölliseen hoitoon takkujen ehkäisemiseksi, toki huomioiden että voi mennä aikaa ennen kuin Lotta antaa harjata itseään.
Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.
Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 24225667

Jätä kommentti
You must be logged in to post a comment.