
”Oi ihana räpsyripsi Kristiina-prinsessa, kenet huolisit palvelijaksesi?”, alkoi Kristiinan aiempi ilmoitusteksti – pari kuukautta myöhemmin todettakoon, että prinsessalla on myös otetta, loputtomasti uteliaisuutta ja energiaa. Kaikkeen osallistutaan, ihmisen päältä kävellään kun itselle sopii, pienesineiden yhteyttä painovoimaan testataan tassulla, housupersoonan ruokalautaset nuollaan tyhjäksi ja matot heitetään seinille. Jokainen rapina tullaan itse tarkastamaan paikalle ja jopa varpaissa voi jo nukkua.
Eli Kristiina on noin 3-vuotias, mustavalkoinen, formaalisti pukeutunut neiti, joka on luonteeltaan uudessa kodissa alkuun varautunut ja sähäkkä, mutta viidessä kuukaudessa hänestä on kuoriutunut kauniisti ripsiä räpsyttelevä, kolleja tyynynä käyttävä, kaoottinen ja loputtoman utelias kissaneito. Hällä on kellertävät silmät ja valkoinen hännänpää.
Eritoten erilaiset pallopelit ovat hänen suosikkejaan, tai minkä tahansa lelun muiluttaminen ja jahtaaminen pitkin lattioita niin että matot lentelee. Kristiina menee myös mielellään hippaa kaverien kanssa, ottaa nokosia kolleihin nojaillen ja tutkailee ikkunalaudalta Keravan tapahtumia.
Kristiina ei vielä anna koskea itseään, ainakaan ihan hirveästi, vaan luikkii etäämmälle. Uudessa kodissa olisi siis hyvä olla toinen kiva kissakaveri. Ihmiseen tottuminen on jo edennyt alun sähinäpetteristä pitkälle, eli ennuste tämän suhteen hyvä.
Hiekkalaatikolla käydään oikein nätisti ja ruoka maistuu sopivasti.
Kristiina on eläinlääkärissä rokotettu, steriloitu ja sirutettu, ja hänen FIV/FeLV-testinsä on negatiivinen. Lisäksi suusta poistettiin muutama huonokuntoinen etuhammas.
Kristiinaa pääsee sovitusti tapaamaan Keravalla.
📧 Sähköposti: haastattelut.kisury[at]gmail.com
Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.
Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 2422566




















Jätä kommentti
You must be logged in to post a comment.