Jack Daniels, Helsinki

Jack Daniels ”Jack” on arka, mutta utelias ruskearaidallinen kolli, jonka ikä on arvoitu 2-6v väliltä.

Jackilla on populaatio tausta. Populaatio on kuitenkin ollut ihmisten kanssa tekemisissä ja sen huomaa mm. siitä, ettei Jack piileksi ihmisiltä vaan on kokoajan esillä. Jack on varautunut ja hieman sähäkkä, mutta hyvin kiltti ja utelias kaveri. Jack on hyvin ruokamotivoitunut, jonka seurauksena painokin on hieman plussan puolella.

Jack on sisäsiisti ja laatikkohommat sujuvat ongelmitta. Jack pitää myös ulkonäöstään huolta pesemällä itseään heti vessareissujen päätteeksi. Jack tykkää köllötellä vilttien päällä ja varovasti jahdata palloa.

Jack on sirutettu, madotettu, leikattu ja rokotettu. Jack on FIV positiivinen (kissan immuunikatovirus ), jolloin myös tulevan kanssa asuvan kissan tulisi olla FIV positiivinen. Mikäli kotona ei toista kissakaveria entuudestaan ole niin yhdistyksellä on useampi FIV positiivinen kissa. Ennen luovutusta, tullaan Jackille tekemään hammasremontti (osa hampaista huonossa kunnossa).

Jack sijaitsee ensikodissa Helsingissä 20.2. Asti, jonka jälkeen Jack siirtyy ensikotiin Rajamäkeen.

Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.

Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 24225667

Jätä kommentti