Tämä nyt n. 15 viikon ikäinen kolmikko saapui heinäkuun alussa ensikotiin yhdessä Etta-emonsa kanssa.

Pennuista vaalein, raapimapuussa alimmaisena on Costi-poika.
Costi on pentueen rohkein. Aina ensimmäisenä siellä missä tapahtuu. Costi tykkää palloista ja naruleluista. Kosketus on vielä hieman jännää, mutta leikin tiimellyksessä saattaa hetkeksi tulla ensikoti ihmisen syliin makaamaan.
Pennuista tummin ja pienin, puussa oikealla, on Bess-tyttö.
Bess tykkää erityisesti huiskuleluista ja innostuessaan leikkimään tästä tytöstä löytyy kyllä energiaa. Bess saattaa myös tulla leikin ohessa hetkeksi syliin, koskettaminen on vielä kuitenkin jännää.
Puussa vasemmalla istuu Ira. Ira on pentueen arin, mutta ahnein. Energiaa myös tässä tytössä riittää ja lelut saavatkin tämän neidin kynsissä kyytiä. Leikin tiimellyksessä Ira saattaa tulla lähelle ensikoti ihmistä, mutta muuten ihmiset ovat vielä kovin pelottavia. Onneksi Ira on leluilla ja ruualla lahjottavissa.
Pennut tulevat siis vaatimaan tulevilta kodeiltaan aikaa ja kärsivällisyyttä sosiaamistamiseen. Pentuja ei myöskään luovuteta ainoaksi kissoiksi, vaan ne voidaan luovuttaa joko toisen kissan omaavaan perheeseen tai esim. kaksikkona.
Pennuilla on ollut suolisto-oireita, joita hoidetaan eläinlääkärin ohjeistuksella tälläkin hetkellä. Pennut tullaan luovuttamaan sirutettuna, rokotettuna, useamman kerran madotettuna sekä leikattuina. Pentujen emo on testattu fiv/felv-negatiiviseksi. Sopiva ajankohta luovutukselle tarkentuu hieman myöhemmin, todennäköisesti aikaisintaan syyskuun loppupuolella.
Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.
Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 24225667

Jätä kommentti
You must be logged in to post a comment.