Kaino, Kerava (varattu)

Syyskuu on lopuillaan, ja kaunis Kaino on osoittautunut oikein vauhtimimmiksi. Turbovaihde on usein päällä Vienon kanssa, mutta on erittäin kekseliäs kehittämään uusia leluja sekä löytämää namipusseja. Kehittelee leikkejä myös itsekseen, mutta on alkanut hyväksymään myös ensikodin naishuumannin leikkikaveriksi. Aivan ihastuttava sekä suht rohkea kisu.

Suloinen Kaino on osoittautunut aika rohkeaksi kisuliksi. Toki vieraita edelleen väistää, mutta muutoin on paljon esillä ympäri huushollia. Hän kommentoi välillä näkemäänsä pienillä miu-jutuilla, mikä saa ensikodin huumannit hurmaantumaan. Ensikodin omien kissojen kanssa tulee hyvin toimeen, tosin nämä eivät Kainon kyydissä meinaa pysyä.


Kaino saapui ensikotiin yhdessä Vieno-kissan kanssa. Kaino myös muuttaisi uuteen kotiin mieluiten Vienon kanssa, mutta joku kissakaveri tällä tytöllä on uudessa kodissa oltava.

Kaino kaunokainen etenee ihan kivaan tahtiin. Alun arkuus lieventynyt jonkin verran. Tässä herkuilla iso osa, sillä Kaino on hyvin ruokaan menevä. Parina iltana hän on alkanut hoputtaa ruokaa vienosti miukumalla, hyvin pennun oloisesti.

Uteliaisuus lisääntyy reilusti, ja alkaa tytöllä olla aika tutkia, mitä kaikkea huoneen ulkopuolelta löytyy. Kaino osaa käyttää myös hiekkalaattikkoa hienosti.

Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.

Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 24225667

Jätä kommentti