
Ulrika on noin 5-8 vuotta vanha populaatiotaustainen neiti. Hän on luultavasti elänyt koko ikänsä ulkona, mutta kotikissan elämään hän on päässyt totuttelemaan jo hyvän aikaa.
Ulrikaa jännittää vielä kovin uudet ihmiset ja uudet tilanteet. Tutuille ihmisille hän näyttäytyy aina etenkin ruoka-aikaan ja onkin nykyään jo heti ovella vastassa ruokkijaa. Vaikka uusi elämä vielä jännittää, vaikuttaa hän kuitenkin uteliaalta kaverilta. Alkuun hän ei uskaltanut tulla piilostaan kuin vasta ihmisten peräännyttyä, mutta nyt tulee jo hienosti syömään samaan aikaan muiden kissojen kanssa ihmisen ollessa vieressä. Ulrika kuitenkin reagoi herkästi stressaaviin ja epämukaviin
tilanteisiin pissaamalla tai kakkaamalla laatikon ohi. Tämän vuoksi Ulrika etsii kotia, jossa on rauhallista eloa eikä liiaksi uusia, jännittäviä juttuja. Ulrika voisi tulla hyvin toimeen ainoana kissana, mutta myös erityisen kiltin kissakamun kanssa voisi yhteiselo sujua. Liian touhukkaan ja lähelle pyrkivän kissan seurassa Ulrika saattaa herkästi stressaantua. Tutut ja rauhalliset ihmiset ovat Ulrikan juttu.
Luethan Kisu ry:n ohjeet kissanottajalle ennen yhteydenottoa ja vastaat jo ensimmäisessä viestissä kissanottajille tehtyihin haastattelukysymyksiin.
Sähköposti: adoptio.kisury[a]gmail.com
Kisu ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella: 24225667


Jätä kommentti
You must be logged in to post a comment.