Valma, Vaula, Veera, Vieno, Vili, Vilma (pennut), Tampere

Ei enää kyselyitä! Olemme saaneet pennuista nyt huiman määrän hakemuksia ja käymme nyt saapuneet läpi, eli emme enää tällä hetkellä ota vastaan lisää kyselyitä pennuista!

Meitä on täällä 6 hurmaavaa kokoharmaata kohta 12 viikkoista pentua, Valma, Vaula, Veera, Vieno, Vili ja Vilma eli 5 tyttöä ja yksi poika.

Olimme onnekkaita, kun saimme syntyä turvallisesti ensikodin lämmössä ja meillä kävi vähän säkäkin tässä, kun emomme Vanamo ilmeisen nälissään, hoksasi mennä loukkuun ja näin pääsimme siirtymään nykyiseen ensikotiimme vain vuorokautta ennen syntymäämme.

Me ollaan tosi reippaita ja leikkisiä kissanpentuja ja leikit keskenämme ovat välillä tosi vauhdikkaita.
Olemme saaneet ravinnoksi laadukasta ja vaihtelevaa penturuokaa ja sitä sitten kuluukin melkoisia annoksia. Maittava ruoka masussa kuluukin sitten tovi jos toinen selällään maaten sisarusten viekussa.

Meidät on jo kertaalleen rokotettu ja useasti madotettu.
Vielä olisi uusintarokotus, varhaissterilaatio, sirutus ja FIV/FeLV testit niin jos kaikki vain menee suunnitellusti hyvin, olisimme valmiita lähtemään uuteen kotiin tämän kk loppupuolella.

Uuteen kotiin lähtisin mieluiten ja ensisijaisesti oman sisareni kanssa, mutta vähintään minulla pitäisi olla joku kiva nuori ja energinen kissakaveri uudessa kodissani.

Luethan huolellisesti sivuiltamme ohjeita kissanottajalle ja kysymyksiinkin on hyvä tutustua ennen yhteydenottoasi.
Me kissanpennut kun kasvetaan nopeasti aikuiseksi ja sinun tulee pystyä sitoutumaan minuun jopa 20 vuotiaaksi tarjoten laadukasta ruokaa ja vieden minua lääkärille tarpeen tullen.

Jos sinulla on minulle sopiva koti tarjottavaksi otahan yhteyttä alla olevaan osoitteeseen.

leena.k.virtanen [at] gmail.com

Jätä kommentti