Sylvi, Kerava

Se on Sylvin maailma, ja me muut vaan eletään täällä. Miten ihmeessä Sylvi on vieläkin kahden kuukauden jälkeen hovia vailla, vaikka on noin hurjan kaunis ja ihana?

Sylvi on oman arvonsa tunteva, n. 4-7 vuotiaaksi arvioitu, ylväs kissa. Sylvi tuli toimeen mainiosti aiemman hovineitonsa, sähäkän Ursula-tyttökissan kanssa, mutta nykyiset kollinarrit Samuli ja Jarmo eivät kelpaa möllötysseuraksi. Sylvi viettää isoimman osan ajastaan sohvan alla, mutta on hiljan siirtynyt myös ns. neljänteen kissanvessavatiin hengailemaan sängyn alle (neljäs vessa laitettiin Sylvin hengailupaikan lähelle, koska rouvaa ei aina huvita mennä asunnon toiseen päähän kollien hengauspaikan läheisyyteen valitsemaan kolmesta muusta vessasta sopivaa, joten pökäleitä on aika ajoin löytynyt lattialta Sylvin valtaamalta puolelta asuntoa).

Sylvi on näiden parin kuukauden aikana jo hieman ilahduttanut rahvasta astelemalla esillä päiväsaikaan, ja välillä ottaa palvelusapinansa kanssa samaan aikaan kauneusuniakin ihan näkyvillä samettipäällysteisellä mielipenkillään. Sylvistä on näin keväällä lähtenyt runsaasti karvaa, mutta muutoin turkki on erinomaisessa kunnossa. Sylville maistuu ateriat kernaasti. Sylvi ei ihan niin herkästi enää lyö kättä tai imuria, mutta vielä ei uskalla paijaillakaan.

Kuten todettua, Sylvi on ehtinyt olemaan keravalaisessa ensikodissaan palveltavana nyt parisen kuukautta, ja on hiljan käynyt myös kunnon hammastarkastuksessa. Edelleen Sylvistä me ihmiset ollaan vielä sen verran typeriä (sattuipa myös niin, että Sylvin nykyinen palvelusväki epäili aivan tosissaan hetken Sylvin olevan kuuro, mutta asiaa testattuaan selvisikin, että Sylviä ei vain kiinnosta housuapinan jutut), että hän haluaisi semmotteeseen kotiin, jossa olisi joku tolkun kissakaveri valmiina, tai sitten ottaisi jonkun semmoisen yhdistyksen valikoimasta mukaansa. Sylvi vaikuttaa eniten haluavan viettää aikaansa toisen Sylvin kanssa, eli jos on ennestään jo vähän ylpeä kissarouva kotona, niin Sylvi lienee hyvä lisä. Vähän vaikuttaisi siltä, että häslänsählämököpojista ei Sylvi perusta.

Sylvi luovutetaan leikattuna, sirutettuna, madotettuna ja rokotettuna. Sylvi on FIV/FeLV-negatiivinen. Sylviä ei luovuteta vapaana ulkoilevaksi, sillä populaatiotaustaisena Sylvin sisäinen kompassi tuskin ymmärtäisi ottaa uutta hoviaan kiintopisteeksi, vaan Sylvi lähtisi jonnekin etsimään lohikäärmeitä ja puolta valtakuntaa, ja sitten olisi uudella kodilla jäljellä vain kaipaus ja kaaos monarkin hylättyä alamaisensa.

Kyselyt Sylvistä voi laittaa osoitteeseen haastattelut.kisury [at] gmail.com. Vastaathan jo viestissäsi haastattelukysymyksiin, jotta tiedämme, millainen koti sinulla olisi tarjota Sylville.

Jätä kommentti