
Seela on noin viisivuotias rauhallinen kissa. Kun on jo hiukan elämänkokemusta, voi esimerkiksi ruoka-aikaan antaa kavereiden rynnätä kipoille ensin, ja etsiytyä omalle kipolle vasta pahimman hulinan päätyttyä… niin Seela tekee.
Ruuan suhteen Seelalla sen sijaan on hiukan kavereita enemmän vaatimuksia: pari merkkiä ei kiinnosta alkuunkaan. Seela tunnistaa jo kaukaa, jos noita inhokkimerkkejä on piilotettu kippoon vaikkapa muiden ruokien joukkoon, ja ei tällöin vaivaudu kipon lähelle ollenkaan. Mutta kun kyse on parista merkistä, eipä mieluisien aterioiden tarjoaminen mikään ongelma ole. Raksujen perässä Seela on valmis ottamaan muutaman juoksuaskelen tai vaivaamaan aivojaan aktivointilelun kanssa hääräillen.
Seela ei vielä tule kosketusetäisyydelle, mutta ilmoittaa asiansa kyllä juttelemalla, suloisia pikku maukaisuja miukumalla.
Seelan turkissa vaihtelee kauniisti tummat ja vaaleat ruskean ja harmaan sävyt.
Seela luovutetaan leikattuna, sirutettuna, madotettuna ja rokotettuna. Seela on FIV/FeLV-negatiivinen. Seela viihtyy kissakavereidensa kanssa, joten kotona pitäisi hyvä olla kaveri odottamassa tai Seelan kaveriksi voi adoptoida toisen kissan.
Jos sinusta tuntuu, että Seelan loppuelämän koti voisi löytyä sinun luotasi, laita sähköpostia osoitteeseen sari.hosio [at] outlook.com. Vastaathan jo viestissäsi haastattelukysymyksiin!
Jätä kommentti
You must be logged in to post a comment.