
Samuli on parivuotias, pienenpieni, hölmö ja dramaattinen sketsihahmo Ypäjän pöpeliköstä. Samuli on nyt toljaillut keravalaisessa ensikodissaan kuusi viikkoa. Alkuun Samulille ei maittanut kuin Sheban tonnikalaa, ja Samuli oli myös kovin ohkainen ja surkea. Nyt Samuli syö jo myös kavereiden ruoat, ihan pöperön merkistä riippumatta.






Samuli on siitä hauska kaveri, että hän ei ole oikeastaan yhtään niin hurja kuin miltä osaa näyttää. Samulin korvat ovatkin poikkeuksellisen ilmeikkäät, ja hän reagoi koko olemuksellaan esimerkiksi liian nopeaan lähestymiseen. Usein sähinä ja murina lakkaa kuitenkin esimerkiksi naksuja tarjotessa naaman eteen lattialle, ja parin sekunnin päästä onkin korvat taas pystyssä ja olemus rentoutunut. Samulia on päässyt vähän myös rapsuttelemaan, mutta kai se tassullakin osaa lyödä. Vielä ei ole lyönyt, sen verran ollaan vatupassikorvamodea kunnioitettu.




Samuli on lajitoverikämppiksiään, Jarmoa ja Sylviä, selvästi reippaampi ja sosiaalisempi (ja vähän nuorempi). Samuli usein vekkuloi päiväsaikaan ympäri asuntoa, ja öisin pallot, matot ja juoksumaton roikkuva turvajohto saavat kovaa kyytiä. Samulista on myös kiva tarkkailla ihmisten arkipuuhasteluja. Kerran jopa Samuli oikein repäisi, ja tupsahti sängyn alta esiin toljottamaan täysin vierasta ihmisvierasta! Samuli selkeästi haluaisi kovasti leikkiä kissaleikkejä Sylvin tai Jarmon kanssa, on häntä pystyssä lähestynyt ja semmosta, mutta vastakaikua kaverinkaipuulle ei ole heiltä Samulin harmiksi tullut. Samuli haluaisikin kotiin, jossa olisi kiva reipas kissakaveri.
Verenkuva, peruselinarvot, silmät ja muut vempeleet ovat Samulilla kunnossa. Samuli kävi hiljan myös hammaslääkärissä, jossa poistettiin runsain määrin hampaita, ja käynnin jälkeen Samulista on tullut entistä reippaampi nuori poika. Samuli on siis vallan mainio raitapaitainen ystävä. Miestenhuoneessa asiointi sujuu Samulilta moitteetta.



Söpö-Samuli luovutetaan leikattuna, sirutettuna, madotettuna ja rokotettuna, ja hampaat hoidettuna. Samuli on FIV/FeLV-negatiivinen. Samulia ei luovuteta vapaana ulkoilevaksi, sillä Samuli söisi varmaan koko naapuruston ulkoilevien kissojen ruokakipot tyhjiksi, ja sitten ne vetäis joukolla Samulia turpaan ja Samulille tulisi niin paha mieli ettei palaisi enää kotiin, vaan menisi metsään mököttämään, ja joku elukka puolestaan taas evästäisi Samulin. Tiedä häntä, todennäköisyydet kuitenkin pienet että Samuli palaisi reissusta asiasta kertomaan.
Kyselyt Samulista voi laittaa osoitteeseen haastattelut.kisury [at] gmail.com. Vastaathan jo viestissäsi haastattelukysymyksiin, jotta tiedämme, millainen koti sinulla olisi tarjota Samulille.


Jätä kommentti
You must be logged in to post a comment.