Liinu, Akaa

Liinu on noin 3-vuotias oranssi naaraskissa, joka on loukutettu sadan kissan populaatiosta syksyllä 2021. Liinu oli tullessaan kovin arka mutta utelias, ja vieläkin silitys ja muu kosketus sopii tälle neidille vain välillä. Leuan alta rapsutus sopii useimmiten, silloin voi alkaa silmät lupsumaan. Liinulle kelpaa namipalat kädestä ja innostuupa myös leikkimään ihmisen kanssa ja läsnäollessa.
Ruoka-aikaan Liinu ilmestyy ihmisen jalkojen lähelle tuijottamaan kauniilla silmillään että missä se ruoka oikein viipyy. Sylissä pito ei Liinulle vielä oikein maistu, mutta ajan kanssa sekin voi olla vielä mahdollista.

Populaatiotaustaisena Liinu tarvitsee kissakaverin, mieluiten rohkean mutta kohtuu rauhallisen kissan seurakseen. Jos uudesta kodista ei vielä löydy Liinulle kaveria, ottaisi Liinu mielellään kämppäkaverinsa Leenun mukaansa.
Liinu on leikattu, rokotettu ja sirutettu sekä testattu FIV/FELV-negatiiviseksi. Liinun hampaat on hoidettu, mutta tarvitsevat jatkossa säännöllistä seurantaa. Kuivan ihon vuoksi Liinulle on aloitettu viljaton ruokavalio, jota tulisi jatkaa myös uudessa kodissa.

Lisää kuvia ja videoita Liinusta löytyy Kylmäkosken ensikodin julkaisuista sekä Liinun omasta albumista.

Jos haluaisit adoptioida Liinun, tutustuthan ensin https://kissojensuojelu.fi/kissat/kodittomat-kissat-lue-ensin/ ja laita sähköpostia kylmakoskenensikoti[a]gmail.com. Vastaathan jo ensimmäisessä viestissäsi haastattelukysymyksiin.

Jätä kommentti