Hulda, Jyväskylä

Hulda on ensikodin arvion mukaan n. 2-4-vuotias tyttö kissa. Hulda loukutettiin kesällä ulkopopulaatiosta yhdessä kahden pentunsa kanssa. Hulda todettiin loukutuksen jälkeen uudelleen tiineeksi. Huldan neljä uutta pentua ovat nyt 10viikon ikäisiä, joten pikkuhiljaa aletaan etsimään Huldalle sitä  omaa, loppuelämän kotia.


Hulda on luonteeltaan rauhallinen ja leppoisa. Ruoka maistuu hyvin ja hiekkalaatikolla käynti sujuu moitteetta.

Hulda on alusta asti antanut hienosti ihmisen käsitellä itseään. Huldan silmässä on todettu pentuiässä kohdattu herpesvirus, joka aiheuttaa silmän oireilua (siristelyä, vetistelyä ja punaisuutta). Hulda antaa hienosti laittaa silmätipat ja myös tarvittaessa lääkkeidenkin anto sujuu. On mahdollista, että Huldan silmää joudutaan jatkossakin hoitamaan silmätipoin.

Ennen kuin Hulda on valmis muuttamaan omaan kotiin, on edessä vielä hammaslääkärillä käynti, sekä sterilisaatio ja rokotus. Hulda on testattu fiv/FeLV negatiiviseksi.

Huldalle paras koti olisi sellainen, jossa on toinen, rauhallinen, aikuinen kissa. Hulda nauttii rauhallisesta menosta. Hulda ei ainakaan vielä ole  kovasti innostunut leikkimään, mutta mistä sen tietää, vaikka jossain vaiheessa sopivan kaverin kanssa innostuisikin. Hulda on sellainen kultakimpale, josta tämän ensikodin on erityisen vaikea luopua.

Yhteydenotot sähköpostitse suvilahtinen01 [at] gmail.com

Jätä kommentti