Frida ja Tuike, Riihimäki

Frida ja Tuike, Riihimäki

Frida ja Tuike, 3 vuotta, Riihimäki

Hurmaava kaksikko Frida ja Tuike etsivät yhteistä kotia, jossa voisivat viettää kissanpäiviä ainoina kissoina ja ihastuttaa ihmisiään heitä aktiivisesti seurailemalla ja myös jaloissa pörräämällä.

Frida ja Tuike ovat eläinlääkärin arvion mukaan vuonna 2020 syntyneet siro tyttö ja komea kolli, jotka on loukutettu navettapopulaatiosta. Tuike on täysin kesyyntynyt ja tulee innolla puskemaan ihmistä jalkoihin, antaa silittää ja ottaa itsensä myös syliin. Tuike on myös kova poika kehräämään ja olisikin valmis muuttamaan oman ihmisen jalkoihin nukkumaan. Tuike syö hyvin ja asioi laatikolla kuten pitääkin. Taannoinen kopitus ja rokotuksella käynti eläinlääkärissä oli hieman jännittävää, mutta seuraavana päivänä Tuike oli taas oma ihmisrakas itsensä.

Tuikkeen tavoin Fridakin on ensikodissa alkanut jo hyvin tottumaan ihmisiin. Frida on vastassa ihmistä kissalan ovella ja on kiinnostunut ihmisten tekemisistä. Frida seuraileekin ihmistä pienen välimatkan päästä ja haistelee varovasti kättä ja on antanut jo muutaman kerran silittää itseään. Tyttö myös kehrää vaimeasti ihmisen lähistöllä. Frida syö hyvin ja hoitaa laatikkoasioinnit mallikkaasti. Kuten reipas kaverinsa, myös Frida reipastui eläinlääkärissä käynnin jälkeen nopeasti ja oli taas pian omaan tapaansa ihmistä vastassa valmiina osallistumaan päivän toimiin!

Frida ja Tuike ovat molemmat leikattu, madotettu, rokotettu sekä sirutettu.

Tuike ja Frida asustavat ensikodissa Riihimäellä, jonne niitä voi tulla tapaamaan. Mikäli tahtoisit söpön Tuike-pojan tuijottamaan sinua ihanilla nappisilmillään ja Fridan kiipeilemään tietokoneesi taustalle, ole ihmeessä meihin yhteydessä ja kerro, millainen ihana koti sinulla kissoja odottaisi: haastattelut.kisury [at] gmail.com

Vastaathan yhteydenotossasi kissanottajan kysymyksiin, jotka löytyvät täältä.

Asiakastunnus: 24225667

 

Jätä kommentti