Nuoskan oma merkintä

Nuoska kuningatarpaikallaan sängyn päällä. Ensimmäinen viikko ensikotikissojen kanssa tuli täyteen jo keskiviikkona, ja tänä aikana Nuoska-reppanasta on kehittynyt jo reippaahko nuori kissa! Nuoskan menneisyys on jäänyt meille hiukan epäselväksi, mutta ilmeisesti parivuotias tyttö on ollut vapaasti ulkoilevana kissana ja saanut hyvin heikossa kunnossa olevan pentueen, joka jouduttiin lopettamaan. Ulkoiluelämä ei ole jättänyt Nuoskaan juurikaan jälkiä hampaiden kehnoa kuntoa lukuunottamatta. Syliluutailun lomassa Nuoska heittelee joskus vietteleviä katseita. Ensimmäisinä päivinä ensikotikissojen kanssa olimme varmoja, että Nuoska olisi se haastavampi tapaus: se tuli Muhvia harvemmin näkyville, söi vähemmän ja tuntui vielä pelkäävän lähestyvää ihmistä ja kosketusta siinä vaiheessa, kun Muhvi jo kehräili ensimmäisiä...

Lue lisää

Hessu. Vai sittenkin Hertta?

Tällä kertaa pääsette kuulemaan Hessun kuulumisia pitkän kaavan mukaan. Olimme avomieheni ja omien kissojen kanssa viikonloppureissussa vanhemmillani. Omat jäivät sinne jo joulua odottelemaan, jottei tarvitse seitsemää kissaa kuskata kerralla. Hessun oksentelun ja ruokavaliotarkkailun vuoksi sekin pääsi (tai joutui) mukaan reissulle. Olemme syöttäneet Hessulle vain keitettyä kanaa ja seitiä, jotta näemme johtuuko oksentelu ruoasta, toistaiseksi oksentelu on vähentynyt olemattomiin. Hessu yllätti meidät kaikki iloisesti olemalla ensinnäkin esimerkillinen automatkustaja. Siellä se vaan nökötti alun kaltereiden kolistelun jälkeen rennosti kopassa ja pari kertaa päästi pienen hennon naukaisun. Edes menomatkan parituntinen konsertti viereisestä kopasta ei hermostuttanut Hessua. Perillä Naantalissa se pinkaisi kopasta eteisen nurkkaan,...

Lue lisää

Uutuuksia! Nyheter!

Keskiviikko: Nuoska raapimatynnyrin kolossa Ensimmäiset ensikotikissat saapuivat jääkaappikuntaamme iltapäiväkolmen tienoilla. Vastaanottokomiteana tulokkaille toimi avomieheni Eetu. Pikaisen sananvaihdon jälkeen selvisi, että kissat olivat molemmat alunperin puolivillejä pentuja, jotka olivat päätyneet entisen omistajansa pihaan ruokittaviksi. Nyt ikääntynyt omistaja ei enää voinut pitää kaikkia kissojaan, joten osa niistä päätyi Kisun hoiviin. Keskustelun jälkeen kissat päästettiin kantokopasta, mitä seurasi kuvainnollinen seiniä pitkin juokseminen ja kirjaimellinen ikkunalasia päin hyppiminen. Lyhyen mutta kiivaan mylläkän jälkeen kissat hakeutuivat turvallisiin nurkkiin, toinen sängyn alle ja toinen sivupöydän päälle. Jälkimmäinen reppana herätti vähän sääliä, koska kyseessä ei varsinaisesti ollut mikään kovin hyvä piilo, mutta eipä raasu uskaltanut siitä hetkeen...

Lue lisää

Halla

Ajattelin esitellä meidän kaunotarta, vielä koditonta Hallaa, hieman paremmin. Halla on hitusen vajaa puolivuotias kissaneiti, joka on syyskuussa loukutettu Kuhmalahdelta siskonsa Huurteen kanssa. Kisu tuli meille rupinaamaisena, korvat täynnä punkkeja. Nyt ruvet ja punkit ovat historiaa, ja Hallalla kaikki hyvin. Halla on koko ajan tykännyt muiden kissojen seurasta ja parivuotias Wohvelimme on sen idoli. Jos tässä kuvassa olisi äänet, kuuluisi vaan ”purrrhurrrpurr” kun Halla kehrää. Hallan lempipuuhiin lukeutuu syöminen. Kaikki kelpaa aina pöydälle unohtuneita korvapuusteja ja ruisleipää myöten. Hallan sisko Huurre on kovin pienikokoinen Hallaan verrattuna, joten tämä ahmatti on pitänyt puolensa ruokakupilla aikaisemminkin. Silloin kun Halla ei keskity syömiseen,...

Lue lisää

Uusia hoidokkeja!

Pitkästä aikaa tänään saapui uusia hoitokissoja! Uudet tulokkaat ovat melko tarkalleen 4,5 kuukautta vanhat sisarukset, Fransuaa Pöpöön (poika) ja Kuku (tyttö). Tirpat ovat lähtöisin pienellä paikkakunnalla asuvalta vanhemmalta rouvalta, jonka jaksaminen ei enää riittänyt kissoista huolehtimiseen. Molemmat kisut ovat pikaisella tarkastuksella hyvässä kunnossa ja kuten kuvasta voi päätellä, ruokakin maistuu. EDIT: Molemmat itikat onkin poikia…. 😀 Vasemmalla ruokailee mösjöö Pöpöön, oikealla Kuku Ja ne ovat täysin kesyjä, reippaita, nosteltavia pötköjä. Tiesin jo etukäteen, että pennut ovat ainakin kesyhköjä, mutta että näin kesyjä! Eivät arastelleet ollenkaan, vaikka vieras ihminen kaappaa kouriinsa ja siirtää toiseen paikkaan. Oikeastaan päinvastoin, kauhea hurina ja kiehnäys...

Lue lisää

Ensikotiblogi yhteistyöhön Zooplussan kanssa ja uusi kirjoittaja

Tervehdys taas kaikille! Kuten ehkä huomaattekin, blogiin on ilmestynyt pari Zooplussan mainosbanneria. Tämä johtuu siitä, että Zooplus ja ensikotiblogi ovat aloittaneet yhteistyön, jossa jokaisesta tämän blogin kautta tehdyn tilauksen nettosummasta Zooplus lahjoittaa 4% Kisu ry:lle. Lahjoitus löytää siis oikeaan osoitteeseen, kun siirrytte ostoksille minkä tahansa tässä blogissa esiintyvän Zooplus-linkin kautta.Kätevä tapa tukea työtä kodittomien kissojen hyväksi! 😉 Blogissa mahdollisesti Zooplussasta esiintyvät mielipiteet ovat jatkossakin täysin kirjoittajien omia, ja tuotteet hankittu itse. Kirjoittajia ei myöskään painosteta miltään suunnalta kirjoittamaan mitään Zooplussaan liittyen.Blogissa aloittaa myöskin uusi kirjoittaja, tänään ensimmäiset hoitokissansa saava Elina.Elinasta voitte lukea lisää täältä. Ensikotiblogi toivottaa sydämelllisesti tervetulleeksi sekä uuden kirjoittajan...

Lue lisää

Kisu-päivä

Ensikotina toimimisen ohella olen toisinaan mukana Kisun tapahtumissa. Tänään Kisuilimme Hervannan kauppakeskus Duossa, jossa oli ohjelmassa niin arpajaisia, askartelua kuin kahvitustakin. Tärkeä osa oli toki myös kissatietouden jakaminen. Lapset pääsivät askartelemaan kissakortteja, ja kasvomaalauksessa kävi niin lapset kuin lapsenmielisetkin. Väkeä riitti, ja kahvi sekä pullat teki hyvin kauppansa! Pöydän ääressä vieraili moni kissoista ja yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut, lahjoitusruokaakin saatiin lopulta täysi ostoskärryllinen. Tarjolla oli kahvia, mehua, pullaa ja kuivakakkua.  Askartelupisteessä syntyi monta hienoa kissakorttia, ja ostoskärrykin täyttyi mukavaa tahtia. Infopöydässä kerrottiin yhdistyksestä ja sen toiminnasta kiinnostuneille. Kasvomaalaukseen syntyi välillä ihan jonoa! Lisää kuvateksti Tämä oli oikein mukava Kisu-päivä, Hervannassa on...

Lue lisää

Karvaa, karvaa, karvaa ja Pullis

Koiran karvakeko vasemmalla, neljän kissan karvakeko oikealla.Murut kuivatusta kanankaulasta. Harjasin tänään eläimiä ja voi luoja sitä karvan määrää.Vieressä kaunis ja havainnollistava kuva, toinen keko on koirasta  muutamalla furminaattoriraapaisulla, toinen keko neljästä kissasta karstalla & furminaattorilla. Että joo.. Rakas koiramme on alkujaan eestiläinen street mix, minkä huomaa turkistakin: paksu furminoitava aluskarva JA karkea nypittävä päällikarva. Täytyy kyllä myöntää, että olin harjannut kissoja viimeksi toissapäivänä. Ei niistä siltikään noin kauheaa kasaa lähtenyt! Harjaussessio oli ollut mielessä jo hyvän tovin koiran alettua näyttää siivottomalta ja Hipsun parkkeerattua sylikissaksi. Hipseli kömpii syliin nuhjuamaan ja vaalea karvapeite vaatteisiin taattu. Mutta! Kissat ovat kätkeneet turkinhoitohanskan jonnekin...

Lue lisää

Meowember ja Viiksikisa!

Kissan viikset ja kollin kulkuset: MEOWEMBER on täällä ja Kisu julistaa kaikille kolleille avoimen Viiksikisan! Kuvaa kollisi kuonokarvat ja lataa kuva Facebook-sivuillemme tai lähetä osoitteeseen posti [a] kissojensuojelu.fi 25.11. mennessä.Kisassa on kolme sarjaa:– Kylän komeimmat– Nakkiakin naurattais– Junnukollien oma sarja – Kyllä ne vielä kasvaa. Kunnianarvoisa raatimme pidättää itsellään oikeuden päättää, mihin sarjaan mikin kuva kuuluu. (Ja Minnin kuvillahan ei siis ole kisaan mitään asiaa.) Lähettämisajan jälkeen kokoamme kuvat yhteen kansioon Facebook-sivuillemme, joista äänestetään tykkäämällä voittajat 30.11. mennessä. Jokaisen sarjan voittaja saa vuoden 2014 Kollikalenterin ja tietysti komean kunniakirjan! Ihmisten Movemberin tapaan kollien kisallakin on hyvä taka-ajatus: Haluamme muistuttaa kulkustenpoiston tärkeydestä. Kastraatio...

Lue lisää

Pullasteri

Oli elokuinen ilta tasan kolme kuukautta sitten, kun Kisun kissamobiili kurvasi pihaamme lastinaan neljä pientä kissaa, joista suurin ja mahtavin oli Pullasteri. Pullasteri tovereineen oli aiemmin pyydystetty maalaistalon käsiin räjähtäneestä kissapopulaatiosta, joten ihmiskontaktit olivat olleet harvassa, joka myös osaltaan lisäsi loukutusstressiä (varmasti myös loukuttajien..). Ensikodissa ensitöikseen Pullis sinkosi kirjaimellisesti pitkin eristystilan (lue: kylppärin) seiniä pakoon pienimpään ja pimeimpään nurkkaan. Pullasterin kolme toveria olivat kaikki alle luovutusikäisiä pikkutirppoja, mutta Pullasteri oli ehtinyt jo n.7 kuukauden ikään. Pikkuitikat kesyyntyivätkin nopeasti, mutta Pullis-poloinen yhä pelkäsi ihmisiä. Kohti tuleva käsi innoitti sähinää ja lyhytkin katsekontakti oli kauhistus. Parin viikon päästä Pullis pääsi muuttamaan toiseen...

Lue lisää